Uskonnonvapautta sata vuotta Suomessa

(1.5.2023) Uskonnonvapauslaki täyttää tänä vuonna sata vuotta. Tammikuun lopussa vietimme Vapaus uskoa -juhlavuoden avaustilaisuutta puhemies Vanhasen avaussanoin lain syntysijoilla eduskunnassa.  Jatkoa seuraa, ja tiedossa on runsaasti erilaisia tapahtumia; seminaareja, paneelikeskusteluja, juhlamessuja ja teema-jumalanpalveluksia pitkin vuotta. 

Ei voi kuin ihailla sata vuotta sitten toimineita viisaita päättäjiämme, jotka itsenäisen kansakunnan haparoivissa ensiaskelissa ja repivästä sisällissodasta toipuvina ymmärsivät uskonnonvapauden merkityksen nuoren kansakunnan demokratian kulmakivenä. Oikeus tunnustaa ja harjoittaa omaa uskoa tai olla uskomatta on Suomessa jokaisen perusoikeus. 

Yhteiskunnallinen aika ja keskustelu haastavat meitä edelleenkin vaalimaan uskonnonvapautta osana tärkeitä perusoikeuksia entistä vahvemmin. Vaikka perustuslain tae ei ole muuttunut, mielestäni suomalaisessa yhteiskunnassa on kaventunut uskonnonvapauden näkökulmasta uskonnon lukutaito, ja käyty arvo- ja uskontodialogi on heikentynyt. 

Muissa Pohjoismaissa ja muuallakin Euroopassa kehitys on ollut samansuuntaista. Joissakin Euroopan maissa on myös huomattavasti lisätty esimerkiksi pukeutumiseen, uskonnollisiin symboleihin tai julkiseen tilaan liittyviä rajoituksia. 

Myös median tapa uutisoida ja olla uutisoimatta on merkittävä tekijä yhteiskunnallisen keskustelun edistäjänä tai tukahduttajana. Esimerkiksi kristittyjen vainot nousevat suomalaisessa mediassa esille vain harvoin, toisin kuin muissa Keski-Euroopan medioissa. Median tulisi negatiivisuuden sijaan edistää vakaumuksen ja uskonnon harjoittamisen positiivisia vaikutuksia niin yksilön elämään kuin yhteiskunnan eheyden vahvistamiseen. 

Vaikka yhteiskunnallisen keskustelun ja moniäänisyyden kaventuminen haastavat meitä kristittyjä, teemme oikein, kun seisomme suoraselkäisesti arvojemme takana. Vaalimme uskonnonvapautta parhaiten pitämällä rohkeasti esillä omia perusarvojamme, painotamme yhteiskunnallisen eettisen keskustelun tärkeyttä, moraalikäsityksiä sekä hyvinvoivan ihmisen ja yhteiskunnan perusperiaatteita. 

Usko saa näkyä ja kuulua. Oikeus uskoa, kertoa uskostaan ja harjoittaa uskoa kuuluu myös lapsille. Samalla meidän on hyväksyttävä ihmiset, joiden valinta on elää toisella tavalla. Kaikessa motiivina tulee olla sekä rakkaus Jumalaa että lähimmäisiä kohtaan. 

Valtiovallan tulee tukea uskontolukutaidon säilymistä osana koulutusta, kansalaistaitoja ja kulttuurihistoriallista perinnettä sekä pitää yllä vakaumuksen merkitystä osana ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä. Lisäksi Suomen ja EU:n tulisi erilaisissa kauppa- ja yhteistyösopimuksissa paremmin painottaa ja seurata ihmisoikeuskriteerien, kuten uskonnonvapauden toteutumista. 

Erilaisuutta ei pidä vähätellä tai yrittää tehdä elämästä julkisessa tilassa hajutonta, mautonta ja ”arvovapaata”. Kasvavien elämänkatsomuksellisten ja kulttuuriristiriitojen kanssa on opittava elämään. Se ei kuitenkaan tarkoita oman arvomaailman ja kulttuurin kieltämistä – päinvastoin. Väitän, että oman uskontonsa tunteminen hyvin on paras lähtökohta myös toisten uskontojen ja katsomusten ymmärtämiselle. 

Sari Essayah 

Kirjoittaja on Kristillisdemokraattien puheenjohtaja.