Totta vai tarua?

Uuteen vuoteen siirryttäessä ihmiset etsivät erilaisia merkkejä ja enteitä siitä, mitä tuleva aika tuo tullessaan. Toiset tuijottavat tähtien asentoja, tinamöhkäleitä tai kristallipalloja, kristityt tutkivat Raamattua. Vai tutkivatko? Hengellisen kentän sekavuus ja maallistuminen antavat ymmärtää toisin.

Kristillisten arvojen romahduksen myötä moraalikäsitykset ovat kärsineet inflaation. Ei ole enää yhtä totuutta, vaan totuudesta on tullut joustava. Myös suurvaltajohtajat antavat esimerkillään ymmärtää, että totuudella ei ole niin väliä ja tarkoitus pyhittää keinot.

Kristilliset arvot, kuten armo, laupeus, rakkaus, toisista huolehtiminen, Kristukselle eläminen ja Raamatun ehdoton totuus, kuuluvat yhä pienenevän joukon arvomaailmaan. Monelle kristityksi itseään kutsuvalle ihmeet, merkit, tunteet ja kokemukset tuntuvat olevan totuutta tärkeämpiä. Moni ottaa kantaa tyyliin ”en ole asiaan perehtynyt, mutta…”, ja sitten seuraa hyökkäys, jossa tosiasiat on korvattu luulemisilla.

Sanan ydin on sen muuttumattomuudessa. Se kestää aikaa ja olosuhteita mukautumatta maailmaan. Se antaa turvan kaaoksen keskellä. Monet ovat alkaneet pelätä maailman levottomuutta ja ennalta-arvaamattomuutta. Heille, kuten meille kaikille, Jumalan sana antaa turvapaikan. Jeesuksessa Kristuksessa meillä on rauha silloinkin, kun maailmassa on ahdistus ja pelko.

Pikkuveljeni kuoli pitkällisen ja vaikean sairauden lannistamana viime lokakuussa. Ennen kuolemaansa tämä raivoisa ateisti kävi ankaran kamppailun pelkojen ja ahdistusten riivaamana kiistäen kaiken, mitä Raamattu opetti aina maailman synnystä Jeesuksen ristinkuolemaan. Hänen ”faktansa” perustuivat ennakkoluuloihin ja luulemisiin. Raamattua hän ei ollut lukenut. Maailman sotia hän piti osoituksena siitä, ettei Jumalaa ollut, tai jos oli, tämä oli kylmä ja välinpitämätön.

Keskustelut kristityn tiedemiehen kanssa alkoivat tuoda valoa veljeni pimeään mieleen. Totuuden lisäksi hänet mursi rakkaus. Se, että vieras ihminen kävi hänen luonaan keskustelemassa, kuuntelemassa ja pitämässä kädestä, oli tie haluun oppia tuntemaan sellainen Kristus, jota häntä rakastavat ihmiset edustivat. Lopulta veljeni katui, että oli elänyt ”kuin sika pellossa”.

Juuri ennen kuolemaansa veljeni kyseli, miten Jeesukseen voi tutustua. Kirjoitin hänelle rukouksen, jossa oli kaikki syntien tunnustamisesta pyyntöön saada Jeesus oman elämän Herraksi. ”Jees”, sanoi veljeni rukouksen luettuaan. Haluan uskoa, että tämä riitti Jeesukselle. Hän pyysi vielä minua lukemaan kertomuksen Kun kivetkin hymyilivät -kirjasta, joka sopii etsikkoaikaa eläville.

Toivon koko maailman elävän nyt jonkinlaista etsikkoaikaa. Nyt jos koskaan meidän kristittyjen tulisi kertoa, mistä ihmiset löytävät rauhan sielulleen ja mistä he saavat kaipaamaansa ehdotonta hyväksyntää, rakkautta ja toivoa. Ja kertomamme tulisi olla Sanaan juurtunutta totuutta, ei sensaatioihin perustuvaa tarua ja ekstaasia. Edellinen pysyy, jälkimmäinen sammuu, kun tulee yö.


Salme Blomster

Kirjoittaja on Trigonos ry:n toiminnanjohtaja.