Toivoa leimojen yläpuolella

Rakastamme kategorisoimista. Asiat, ihmiset ja ilmiöt on helpompi jäsentää, kun niiden päälle laittaa leiman. Joku on ujo, toinen lämmin, kolmas hankala.

Emmekä lajittele vain ihmisiä. Kirkkokunnat ja yksittäiset seurakunnat saavat mielessämme päälleen niitä kuvaavan adjektiivin. Muodostetun mielipiteen kautta on helpompi ymmärtää ympäristöä – mutta myös kaventaa omaa näkökenttää. Annetun leiman lisäksi emme ehkä näe sitä monipuolista kuvaa, jonka huomaaminen voisi olla suuri rikkaus.

Seurakunnissa yritämme ymmärtää Jumalaa ja löytää ne leimat, jotka sopisivat hänen luokitteluunsa. Elevation Churchin perustaja ja pastori Steven Furtick totesi äskettäisessä saarnassaan, ettemme voi ”laatikoida” Jumalaa. Hän ei mahdu vain yhteen kategoriaan. Hän on parantaja, muttei vain sitä, eikä hän aina paranna. Hän on pelastaja, mutta myös paljon muuta.

On usein epämukavaa hyväksyä, että Jumala on aina suurempi kuin inhimillinen ymmärryksemme. Näemme vielä vain osan siitä suuruudesta, syvyydestä ja rikkaudesta, mikä Jumalassa on. Hänen lisääntyvästä tuntemisestaan tulee tosin haastavaa, jos valitsemme seurakunnissa painottaa jotakin Jumalan osa-aluetta yksipuolisesti. Onkin tärkeää kysyä, jättääkö opetuksemme tilaa Jumalan laaja-alaiselle suuruudelle.

Seurakunnissamme on ihmisiä, jotka tarvitsevat rinnalleen lähimmäisiä itkemään kanssaan. Jos meillä on tarve selittää kaikki, olemme kärsiville kuin Jobin ystävät, jotka Jumala tuomitsi. Emme tyydy kuuntelemaan, vaan haluamme korjata läheisemme teologiaa näkemään oman ymmärryksemme mukaiseksi.

Haluaisimme nähdä, että Jumala vastaa pyyntöihimme aina juuri toivomallamme tavalla. Toivoisimme, että kärsivien kohdalla löytyisi aina pikainen apu, joka poistaa kaiken kivun ja tuskan. Ja heti. Jumalahan tekee ihmeitä.

Osa Jumalasta jää meille silti aina mysteeriksi.

Olen itse toissa viikolla saanut nähdä läheltä, kuinka Jumala vastasi kärsivien rukoukseen käsittämättömän ihmeellisellä tavalla. Tämän Jumalan väliintulon jälkeen Psalmien ylistysosat ovat auenneet itselleni syvemmin kuin koskaan ennen. Mutta niitä jakeita edeltää useassa Psalmissa tuskallinen huuto Jumalan puoleen. Ja toivo siitä, että Jumala kuulee, näkee ja tuo oikeuden.

Meidät on kutsuttu julistamaan kaikkea tätä ja tuomaan toivoa, muttei koskaan niin, että kärsivä luhistuu sanomamme alle. Seurakunnissa pitää olla tilaa samanaikaisesti riemulle ja kivulle, pettymykselle ja ilolle, Jumalan teoista kiittämiselle ja sisimmän tuskanhuudoille. Ilman tuomitsevaa ilmapiiriä. Tällöin heijastamme jotain Jumalan suuruudesta.

Kannetaan toisiamme rukouksin. Julistetaan kaikkivoivan (ja usein prosessin kautta parantavan ja auttavan) Jumalan mahdollisuuksia jokaiseen myrskyyn, mutta hyväksytään myös se, että Jumalan valtakunta tulee täyteydessään vasta tämän ajan jälkeen. Elämään sisältyy pettymyksiä, kipuja ja kärsimystä. Jeesus oli kipujen mies ja sairauden tuttava. Siksi niistä kärsivillä tulee olla tuomiotonta tilaa seurakunnissamme.

Veera Hug

Kirjoittaja on äiti, luokanopettaja ja Credo-kirkkoa puolisonsa kanssa istuttava pastori, joka palvelee myös useissa helluntailiikkeen luottamustehtävissä.