Torstai 28. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Armas

Sitovat lahjat

Koitamme pyristellä lahjojen luomasta 'siteestä' eroon, koska jos totta puhutaan, tuntuuhan se siltä kuin lahjat yrittäisivät luoda jonkinlaisen siteen antajan ja vastaanottajan välille, Sara Saarela kirjoittaa.
Koitamme pyristellä lahjojen luomasta 'siteestä' eroon, koska jos totta puhutaan, tuntuuhan se siltä kuin lahjat yrittäisivät luoda jonkinlaisen siteen antajan ja vastaanottajan välille, Sara Saarela kirjoittaa.

(27.3.2023) Mitä tekisit, jos saisit suuren ja arvokkaan lahjan? Eli jotakin sellaista, jota kovasti toivot ja todella tarvitset, mutta johon sinulla ei ole varaa. Suomalainen toki saattaisi ensi töikseen tuumata, että enhän minä nyt voi tuollaista kallista lahjaa ottaa vastaan, mutta jos ei tällä kertaa takerruttaisi tähän perisuomalaiseen reaktioon, vaan sen sijaan pohdittaisiin sitä, mitä lahjat oikein ovat. 

 

Meillä jokaisella on jokin lahjakäsitys. Suomessa on tapana antaa lahjoja tietyissä tilanteissa, kuten jouluna ja syntymäpäivänä. Samoin lahjoja annetaan kohteliaisuuden ja hyvän tahdon eleenä, kun vieraillaan tuttavilla. Lahjat kuuluvat elämään, ja siitäkin huolimatta, että joskus lahja annetaan tavan vuoksi, ne puhuvat viestiä, että ”välitän sinusta ja haluan tuoda elämääsi jotakin hyvää konkreettisessa muodossa”. 

 

Toisaalta nykyään on vallalla myös käsitys, jonka mukaan lahjoihin ei saa liittyä mitään tapaa, pakkoa tai velvollisuutta. Osa korostaa puheessaan sitä, että halutaan ilmaisia ja vapaita lahjoja, mikä tarkoittaa useimmiten toivetta siitä, että lahja ei sitoisi vastaanottajaansa mitenkään, ei velvoittaisi antamaan mitään takaisin ja saadulle lahjallekin saisi tehdä mitä haluaa. 

Näin koitamme pyristellä lahjojen luomasta ”siteestä” eroon, koska jos totta puhutaan, tuntuuhan se siltä kuin lahjat yrittäisivät luoda jonkinlaisen siteen antajan ja vastaanottajan välille. 

 

Tämä ”ilmainen ja vapaa lahja” on aika moderni keksintö, ja aiemmin esimerkiksi antiikin Kreikassa lahjoilla nimenomaan luotiin suhteita. Niissä oli olennaista se, että lahjan saaja jäi jotakin velkaa, vähintään kiitollisuuden, jos ei suoranaisia konkreettisia vastalahjojakin. Käytännön tasolla tämä siis tarkoitti sitä, että lahja loi osapuolten välille vastavuoroisen suhteen. Ja jos lahjan torjui, torjui myös sen antajan. 

 

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Paavali kirjoittaa aikalaisilleen Jumalan armosta ja joskus samaan hengenvetoon myös Jumalan lahjasta. Ja itse asiassa armo ja lahja ovat läheisempiä termejä kuin välttämättä tulemme ajatelleeksikaan: kharis eli kreikan sana, joka käännetään armoksi, on perusmerkitykseltään suosiollisuuden, ystävällisyyden tai hyväntahtoisuuden osoitusta tai asennetta. Kharis voi tarkoittaa asiayhteydestä riippuen asennetta tai asenteen konkreettista ilmaisua eli lahjaa tai elettä. Kharis käännetään Uudessa testamentissa joissakin kohdissa armoksi ja joissakin lahjaksi. 

 

Mitä siis tekisit, jos saisit jotakin suurta ja sellaista, jota todella tarvitset? Ja nyt mielessäni on tietenkin Kristus-lahja eli kaikki se, mitä Jumala haluaa lahjoittaa meille Kristuksessa. Paavalin ohje on, että meidän tulisi ehdottomasti ottaa lahja kiitollisuudella vastaan. Ja kun otamme lahjan vastaan, tuon ajan ajattelutavan mukaisesti otamme vastaan myös lahjan antajan ja antaudumme hänen kanssaan vastavuoroiseen suhteeseen. Juuri sitähän Jumala Raamatun suuren kertomuksen mukaan haluaakin. 

 

Sara Saarela 

 

Kirjoittaja on kirjailija, teologi ja IK-opiston tuntiopettaja.



UUTISET