Sirpaloituminen konferenssin voimavaraksi?

”Rohkaiseva kokemus”.

Tämän arvion kuulin monesta suusta Juhannuskonferenssin jälkeen. Kolmen surkean juhannuksen jälkeen ilmat viimein suosivat suurtapahtumaa ja väki löysi tiensä Keuruulle. 

Todisteena juhlainnosta oli etenkin reilusti lisääntynyt asuntovaunukuntien määrä. Juuri asuntovaunuväki muodostaa tapahtuman ”kovan ytimen”. He yleensä paitsi ovat mukana tapahtumassa päiväkausia, myös mahdollistavat konferenssin talkoolaisina.

Helluntaiseurakunnissa puhutaan paljon sirpaloitumisesta ja blokkiintumisesta. Suurtapahtuman toivotaan yhdistävän eri ikäiset ja eri kulttuureissa elävät seurakuntalaiset. 
Eräs suuri pelko keskusteluissa tapahtuman kulisseissa tuntuu olevan se, että syntyy ”konferenssi konferenssin sisällä”, eli jokin kulttuuri ja ryhmä alkaa elää omaa elämäänsä tapahtuman sisällä piittaamatta suuresta kehyksestä ja yhteydestä, jota tapahtumalta toivotaan.

Tulisi kyetä kohtaamaan se, että vaikka liikkeessä varmasti onkin olemassa jonkinlainen valtavirta, se heikkenee kaiken aikaa. Nykyisin jokainen tuntuu kuuluvan johonkin alaryhmään ja näkemyksineen ja arvostuksineen kokee olevansa ”erilainen”.
Sirpaloitumisen harmillinen hedelmä on osattomuuden ja sivullisuuden kokemus, joka on noussut herätysliikkeen tämän ajan polttavaksi ongelmaksi. 

Voitaisiinko sirpaloituminen kääntää konferenssissa voimavaraksi? Entä jos huudahdettaisiin ääneen, että kyllä, olemme erilaisia – ja se on ihanaa! 

Mieleen nousee muutama alaryhmä, joka saattaisi tarvita oman tapahtumansa tapahtuman sisälle.

  1. Ylistäjät. On olemassa (edelleen) paljon ihmisiä, jotka viihtyvät vaikka torstaista sunnuntaihin ylistystilaisuuksien ilmapiirissä. 1990-luvun toisintoa ei kannata alkaa rakentaa, mutta ylistysteltta 2020-luvulle päivitettynä voisi olla kova juttu.
  2. Inspiroitujat. Johtajuusajattelun, erilaisten seurakuntastrategioiden ja -istutusten ystävät on kasvava joukko herätyskristittyjen keskuudessa. Inspiroituja motivoituu helposti maksamaan satoja euroja seminaarimatkasta vaikka ulkomaille, jos kokee tapahtuman sisällön innostavana ja rohkaisevana. Juhannuskonferenssi voisi olla tällekin ryhmälle vetovoimainen tapahtuma.
  3. Perinteiden arvostajat. 60–80-vuotiaat, niin sanottu aamukokousten kansa, tarvitsivat  oman suuren teltan, jonka tilaisuudet olisivat, noh, ihan tavallisia kokouksia. 
Tavallisten kokousten teltassa ei olisi paneelikeskusteluja eikä ylistysryhmiä, vaan lavan valtaisivat lauluryhmät, kuorot ja soittokunnat. Juontajiksi ja puhujiksi löytyy kentältä paljon pitkän linjan tekijöitä.

P.S. Yhden toiminnon konferenssissa voisi laittaa remonttiin: pizzateltan. Nuoret ja esimiehet tekevät uutterasti työtä, mutta pizzojen laatu on valahtanut todella huonoksi. Uunit reistailevat ja odotusajat ovat kovia jopa aivan hiljaisina aikoina. Luulisi, että tilanne on aika turhauttava työntekijöillekin.

Street food -teltassa hypättäisiin mukaan hampurilaisten ja hodareiden renessanssiin. Myös pitat, vartaat, wrapit, quesadillat, tapakset, enchiladat ja toastit sopivat hyvin Juhannuskonferenssiin 2020-luvulla.

Anssi Tiittanen
Kirjoittaja on RV:n toimituspäällikkö.



40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja