Seuraa sydäntäsi, vai?

[29.5.2023] Kysyin taannoin eräässä paikassa suurehkolta teini-ikäisten joukolta, voimmeko luottaa sydämen ääneen. Melkein kuulin, kuinka hiuspehkojen alla raksutti, ennen kuin muutama rohkea puisti päätään. Ajattelin heti tyytyväisenä, että kaiken tämän nykyajan ”vastaukset löytyvät sisimmästäsi” -aivopesun jälkeen keskellämme on kuin onkin vastarannan kiiskejä, jotka ovat kyenneet säilyttämään kriittiset linssinsä ainakin jokseenkin sumentumattomina. Hyvä! 

Uskon, että moni odotti minun sanovan paatoksellisen aamenen päiden puistelulle ja näin vastaavaan omaan kysymykseeni kieltävästi. Mehän olemme langenneita, ja pelkällä tunteiden ja halujen seuraamisella voi päätyä vaikka minne, myös ikäviin paikkoihin. Sen sijaan julistin, että vastaus on kyllä ja ei.

     Jeesuksen kompassi oli kunnossa, ja se kuljetti hänet maaliin.

Mutta hetkinen! Mitä ihmettä oikein tarkoitan? Miten niin kyllä ja ei? Sanoin näin siksi, että kun sydän on kunnossa, se voi toimia hyvänä kompassina. Raamatussahan sydän tarkoittaa tahdon, tunteiden, ajatusten ja asenteiden keskusta, toisin sanoen sillä siis kuvataan koko ihmisen sisäistä maailmaa ja luonnetta. Toki Raamattunsa lukeneet ja vähintään varkki-ikäisiksi ehtineet tietävät, että harvan sydän on kunnossa. Itse asiassa vain yksi maan päällä talsinut voi luottaa sydänkompassinsa ääneen, ja hänkin joutui kuitenkin taistelemaan aitoja kiusauksia vastaan (toki voittaen ne). Jeesuksen kompassi oli kunnossa, ja se kuljetti hänet maaliin.  

En ole niin naiivi tai optimisti, että uskoisin kenenkään meistä voivan luottaa oman sydämensä ääneen täydellisesti tässä ajassa, mutta uskon silti, että voimme edistyä kompassimme oikaisussa. Sitä myöten voimme kehittyä siinä, että tilanteissa, joissa vaaditaan nopeita ja oikeita ratkaisuja, valinnat tulevat selkärangasta. Myös intuitiomme siitä, minne mennä milloinkin, kehittyy. Ominaisuutta kutsutaan myös koulituksi tai hyveelliseksi luonteeksi ja tällaiseen luonteeseen liittyviä ominaisuuksia esimerkiksi Hengen hedelmäksi. Kokonaisuus liittyy läheisesti Kristuksen kaltaisuuteen ja ihmisen aitoon kypsyyteen. 

Kompassin korjaamiseen en voi tarjota mitään uusia taikakeinoja, vaan ikivanhat viisaudet pätevät edelleen: Raamattu, rukous, seurakunta, terve opetus sekä muu hartauselämä ja uskonelämän hoitaminen. Lisäksi tässä projektissa tarvitaan myös rehellisyyttä itseä ja omaa toimintaa kohtaan, virheiden ja vajavuuksien tuomista valoon sekä armoa ja anteeksiantoa. Myös arjen liturgioilla eli sillä, mitä teemme, on väliä, koska ihminen ei ole pelkät aivot; päivittäiset tekomme ja rutiinimme muovaavat meitä. 

Oikotietä ei ole. Pikaruoan, pikamuodin ja aina vain nopeammin toimivan internetin maailmassa voi tuntua julmalta tai melkein epäoikeudenmukaiselta, että Pyhä Henki ei tarjoakaan meille ohituspassia, vaan Jumalan kanssa on vaellettava – toisin sanoen käveltävä pitkään yhdessä – jotta oppisimme kuulemaan hänen äänensä, tuntisimme hänet paremmin, näkisimme, mitä sydämessämme oikeasti on, ja muuttuaksemme. Kompassi alkaa pikkuhiljaa näyttää oikeaa suuntaa. 

Sara Saarela 

Kirjoittaja on kirjailija, teologi ja IK-opiston tuntiopettaja.