Se sattuu sittenkin

Kuinka sinä kohtaat vammaisen ihmisen ja kohtelet häntä? On kysymys Jumalan luomasta iankaikkisuussielusta. Saako hän elää ja olla seurakunnassa vertaisesi Jumalan lapsi, vai ojente­letko kättäsi hänen ylleen ja yrität saada hänestä terveen, jota on helpompi kohdata?

Ymmärrän kyllä, että hyvä sydämesi tahtoisi toisen parasta, mutta mistä tiedät, mikä on lähimmäisellesi parasta? Mistä tie­dät, mitä hänen mielessään liikkuu ja mitä hänelle kuuluu?

Ensin sinun on tutustuttava sisareesi tai veljeesi. Sinun on kul­jettava kappale matkaa hänen rinnallaan ja sitten vasta mietittä­vä hänen kanssaan yhdessä, mitä mieltä hän on paranemisesta ja sen puolesta rukoilemisesta. Tämä vaatiikin sinulta jo enem­män kuin pelkkä käden ojennus olalle ja käden värisytteleminen siinä esirukouksinesi.

Olen täynnä pyhää vihastusta ja minuun sattuu, kun kuulen, kuinka pakkoparantelua vieläkin vain ”sivistyneessä” Suomes­samme tapahtuu. Helluntaiherätyksen on totisesti aika jo sivis­tyä tällä alueella. Kuinka monta vammaista tunnenkaan, jotka ovat luopuneet uskostaan kaltoinkohtelun vuoksi.

Meidän tulisi olla Jeesuksen seuraajia eikä loitontaa Jeesusta lähimmäistemme luota. Rakkaiden pastoreidemme tulisi myös ehdottomasti kiinnittää huomiota vammaisten paranteluun.

Kuinka turvalliseksi tunsinkaan oloni, kun astuin Myyrmäen helluntaiseurakuntaan ja Raimo Rahnasto otti meidät hoitoon­sa. Hän ei antanut kenenkään koskea meihin epäraittiisti. Hän opetti seurakuntalaisia kohtaamaan meidät terveellä tavalla ilman pakkoparantelua. Saimme olla yhtä seurakuntalaistemme kanssa.

Paimenten on aika alkaa opettaa siitä, kuinka vammaisten kanssa eletään uskovaisina ihmisinä. Heidän on pidettävä huoli siitä, että vammaiset saavat olla seurakuntaelämässä mukana omana itsenään. Vammaisten parantelemisista on helluntai­herätyksen ruvettava opettamaan raamattuopistoa myöten. Dia­koniakoulutuksessakin on vammaisuus otettava monipuolisesti mukaan opetukseen.

Eräs pariskunta sai vammaisen lapsen. Lapsen puolesta ruvettiin seurakunnassa rukoilemaan, mutta kun lapsi ei paran­tunut, perhe hylättiin ja heitä alettiin karttaa. Nyt pariskunta kulkee maailman teillä ja välttelee uskovaisia.

Ymmärrättekö, mistä on kysymys? Ymmärrättekö, paimenet ja työntekijät, miten vammaiset seurakuntalaiset, jotka Kaikki­valtias Jumala on antanut teidän hoitonne ja opetuksenne alle, jaksavat?

Olen todella vakavissani. Rukoilen hartaasti rakkaan herä­tykseni puolesta, että se ottaisi tosissaan tämän kipeän asian. Kuinka Jumala voi antaa herätystä sellaiseen yhteisöön, jossa kohdellaan kaltoin heikoimpia?

Vaarana on, että vammaisiakin tulee herätyksen aikana uskoon, ja kuinka seurakuntamme silloin kohtelevat heitä? Pahimmassa tapauksessa saamme vain pettyneitä ja katkeroi­tuneitakin vammaisia herätyksen ohella seurakuntiemme ul­kopuolelle katselemaan, kuinka terveet tulevat uskoon ja elävät omaa onnellista elämäänsä.

Tarja Varjonen

Kirjoittaja on näkövammainen kirjailija Keski-Suomesta.