Saarnaajakuningas

Saarnataidon oppitunti raamattukoulussa oli aina omaa luokkaansa. Meitä nuoria saarnaajanalkuja jännitti muiden edessä esiintymisen lisäksi tri Mike Webster, koulumme presidentti ja saarnataidon opettaja, joka haukankatseellaan tuntui näkevän lävitsemme. Eniten meitä jännitti kuitenkin se, oppisimmeko saarnaamaan Sanaa, vai punnittaisiinko ja havaittaisiinko meidät köykäisiksi.

 

Oppikirjamme oli Haddon Robinsonin klassikko Biblical Preaching, jota käytetään yhä yli 150 teologisessa koulussa. Robinson oli saarnaajien kuningas, vaikka hän ei koskaan itse olisi suostunut pukemaan päälleen moista titteliä. Hänen tunnetuimpia sitaattejaan on: ”Ei ole olemassa suuria saarnaajia, ainoastaan suuri Kristus.” Haddon Robinson meni tapaamaan tätä suurta Kristusta 22.7.2017.

 

Ehkäpä juuri Robinson on vaikuttanut angloamerikkalaiseen evankeliseen saarnakulttuuriin viime vuosikymmeninä enemmän kuin kukaan muu. Hän kutsui saarnaajia takaisin raamatulliseen, tekstiä selittävään saarnatyyliin.

 

Robinson piti saarnaa arvossaan. Hän nosti Pietarin ja Paavalin kirjeistä esiin ajatuksen, että joitakin asioita voi tapahtua vain saarnassa. Siksi heillekin oli tärkeää päästä itse henkilökohtaisesti paikalle, vaikka he olivat kirjoittamassa Pyhän Hengen inspiroimia tekstejä.

 

Saarnakasettien kuuntelu, UskoTV:ltä striimaaminen tai podcastit eivät tule koskaan korvaamaan seurakunnan kokoontumisessa julistettua Sanaa. Saarna ei ole keskustelua uskonnosta, vaan siinä on kyse siitä, että Jumala itse puhuu saarnaajan persoonan ja sanoman kautta saadakseen saavutettua ihmisen itselleen.

 

Tämän vuoksi Robinson rohkaisi saarnaajia vastustamaan viimeiseen asti kiusausta käyttää saarnatuolia politikointiin, talousteoriointiin, filosofointiin tai vanhojen uskonnollisten sloganeiden toistamiseen.

 

Robinson kehotti tekstilähtöisyyden, Sanan tutkimisen ja yhden ydinajatuksen lisäksi keskittymään Sanan soveltamiseen kuulijan elämään. ”Saarnaajalla, joka sanoo, että ´saakoon Pyhä Henki kirkastaa tämän Sanan omaan elämäämme´ ei ole harmainta aavistustakaan, miten Sanan sisältö voisi muuttaa ihmistä”, hän sanoi.

 

Ehkäpä tästä löytyy meidän suomalaistenkin saarnaajien suurin puute ja akilleen kantapää: sovelluksien heikkous.

 

”Tavalliset ihmiset eivät menetä yöuniaan jebusilaisten, kanaanilaisten tai perissiläisten takia, tai edes sen takia, mitä Aabraham, Mooses tai Paavali on tehnyt tai sanonut. He valvovat miettien ruoan hintaa, sadon menetystä, eripuraa puolison kanssa, pahalaatuista diagnoosia, turhauttavaa seksielämää tai oravanpyörää, jossa vain oravat tuntuvat voittavan. Jos saarnalla ei ole paljon merkitystä siinä maailmassa, he miettivät, onko sillä mitään merkitystä.”

 

Haddon Robinson syntyi vuonna 1931 New Yorkin Harlemissa. Päästäkseen seurakunnan koripallojoukkueeseen hänen piti osallistua pyhäkouluun. Uskoon tultuaan hän alkoi harjoitella saarnaamista kissalleen, ja hän sanoikin, että hänellä oli ”kulmakunnan kristityin kissa”.

 

Nuorena hän meni kerran kuuntelemaan chicagolaista saarnaajaa Harry Ironsidea ja kirjoitti päiväkirjaansa: ”Jotkut saarnaavat tunnin ja se tuntuu 20 minuutilta. Toiset saarnaavat 20 minuuttia ja se tuntuu tunnilta. Mikäköhän se ero on?” Robinson käytti loppuelämänsä yrittäen vastata tuohon kysymykseen.

 

 

Mika Yrjölä


Kirjoittaja on Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja.




40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja