Yhteiskunnallinen epävarmuus, energiakriisi ja mahdollinen ruokakriisi, vanhustenhoidon ja sosiaali- sekä terveydenhuollon kriisit, kasvava pahoinvointi ja mielenterveyden ongelmat sekä sotien luoma julma raakuus vaikuttavat meihin suomalaisiin merkittävästi. Inhimillisesti katsoen olemme suurten mullistusten ja kriisien keskellä. Tänä aikana me suomalaiset ja Suomen kansa tarvitsemme rukousta.
Tuhannet suomalaiset ja sadat eri seurakunnat kantavat joka viikko maatamme ja päättäjiämme rukouksin. Monissa kirkkokunnissa rukous maan, kansan ja sen esivallan puolesta kuuluu jo ihan jumalanpalveluksen kaavaan.
Voi kuitenkin olla yllätys, että näin on tehty jo yli 100 vuoden ajan myös Suomen eduskunnassa. Parlamentin vanhimmassa ryhmässä, Raamatturyhmässä, on rukoiltu kansamme puolesta vuosikymmenet, ja ryhmän toiminta jatkuu yhä keräten rukoilijoita yli puoluerajojen. Ryhmän pitämä joululaulutilaisuus jouluevankeliumin kera koko eduskunnalle on odotettu ja pidetty tilaisuus, jonka myötä joulun aika laskeutuu taloon.
Raamatturyhmä on mukana myös vuosittaisessa Suomen Kansallisessa Rukousaamiaistilaisuudessa, jonka merkittävä tehtävä on tuoda yhteen yhteiskunnallisia vaikuttajia laajasti eri sektoreilta rukouksen, Raamatun sanan ja aamiaisen merkeissä. Suomen tilaisuus on osa kansainvälistä rukousaamiaisliikettä.
Kansainvälisen Kansallisen rukousaamiaisliikkeen juuret ulottuvat 1930-luvun lama-ajan Yhdysvaltoihin, jossa joukko liikemiehiä kokoontui rukoilemaan vaikeuksissa olevien liikemiesystäviensä puolesta. Vuosien kuluessa rukousryhmäliike levisi ympäri maan ja saavutti pian liittovaltion korkeimmat poliittiset johtajat. Presidentti Eisenhower kuuli tilaisuuksista ja halusi käynnistää vastaavat rukoushetket myös Washingtonissa.
Ensimmäinen kansallinen rukousaamiainen Yhdysvalloissa järjestettiin vuonna 1953. Siitä lähtien senaatin ja edustajainhuoneen yhteinen aamurukousryhmä on isännöinyt tapahtumaa, johon maan presidentit ovat aina osallistuneet. Vuosien varrella tapahtuma laajeni kansainväliseksi, kun kutsuja alettiin lähettää ulkomaistenkin parlamenttien rukousryhmien edustajille. Washingtonin rukousaamiainen on vakiinnuttanut paikkansa vuotuisena tapahtumana helmikuun ensimmäiselle viikolle.
Nykyään kansallisia rukousaamiaisia pidetään jo yli 140 maan parlamentissa. Myös Euroopan parlamentin rukousaamiaisesta on tullut merkittävä, eurooppalaisia päättäjiä yhteen kokoava tapahtuma, johon meitä suomalaisia on osallistunut säännöllisesti. Omina meppivuosinani sain olla mukana niiden järjestämisessä ja osallistua Euroopan parlamentin säännölliseen rukoustoimintaan.
Koronavuosina Suomen kansallinen rukousaamiainen järjestettiin hajautettuna useammalla paikkakunnalla, ja tämä käytäntö on jatkunut monessa maakunnassa sen jälkeenkin. Kuluvan vuoden ja yhdeksännen rukousaamiaisen teema on Luottamus tulevaisuuteen – Kansakunnan hengellinen kriisinkestävyys. Nyt jos koskaan tarvitsemme Kaikkivaltiaan Jumalan viisautta päätöksissämme sekä ennen kaikkea hengellistä kriisinkestävyyttä. Jumalan Sana ja rukous ovat avaimia tähän.
Kiitos, jos muistat Suomen kansaa, tulevia eduskuntavaaleja ja maamme päättäjiä rukouksin.
Sari Essayah
Kirjoittaja on kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja.
Näin on tehty jo yli 100 vuotta myös Suomen eduskunnassa.
Sarin kirjoittajakuva esim. RV 44/2022