Rikkaruohot

Ne kasvavat pihallani, rehottavat rentonaan. Työ on jälleen aloitettava alusta. Tiedän, että perusta jäi huonoksi kukkamaata tehdessäni ja marjapensaiden alla täytyisi olla katetta. Tiedän tuon kaiken, mutta auttaako tieto minua? Rikkaruohot tietävät, mitä pitää tehdä, ja ne myös tekevät sen.

Ensin juuret kasvavat maanpinnan alla – salaa, varkain. Ne nostavat päätään ja pienet kukkani tukahtuvat. Menen ja revin rikkaruohot pois. En kuitenkaan tee työtäni perusteellisesti. Haraani käytän laiskasti, ja niinpä pinnan alle jäävät juuret. Pian tulevat rikkaruohot jälleen esiin. Väsyn ja työläännyn. Mitä tämä hyödyttää? Nostan katseeni. Päätän keittää kahvit.

Kahvikuppi kädessäni mietin: Synti on kuin rikkaruoho. Sen juuret ovat syvällä pinnan alla. ”Poltatko, juotko, asutko avoliitossa..?” Katselemme toistemme maaperää ja rikkaruohoja, jotka putkahtelevat sieltä täältä esiin. Ne täytyy saada pois.

Synnin juuret jäävät asumaan sydämen maaperään. Ja pian – ennen kuin huomataankaan – ne ovat taas siinä. Mitä tehdä niille? Kuka tulee ja möyhentää maan? Kuka ottaa haran ja repii synnin juurineen pois? Otammeko vastuun itsestämme ja toinen toisistamme? Hoidammeko puutarhaamme huolella ja sen arvon vaatimalla tavalla, vai elääkö laiskuus ja saamattomuus meissä? Onko meillä hätää puutarhastamme?

Puutarhan Isäntä on matkoilla. Hän on uskonut puutarhansa hoidon meille. Entä kun minut saavuttaa uupumus, kun hoidan puutarhaani väärin? Tuleeko kukaan ja sanoo: ”Anna kun autan sinua. Etsitään yhdessä rikkaruohot, otetaan ne pois juurineen ja viedään kompostiin.”

Tahtoisin hoitaa puutarhaani uskollisesti, etsiä juuret ja harata ne kerta kaikkiaan pois, mutta huomaan, etten yksin siihen kykene. Tarvitsen Isäntäni neuvoja ja hänen Henkensä johdatusta etsiessäni juuria, hänen voimaansa ja rohkeuttaan, kun haraan ja raastan minulle rakkaiksikin tulleita ruohonjuuria.

Tahdon, että maaperä puutarhassani olisi kuohkeaa ja tuoreen mullan täyttämää. Isän rakkaus saa kaiken tuon aikaan. Ei hän vaadi eikä patistele meitä työhön. Hän tarjoaa apunsa tuota työtä varten. Itse voimme päättää, otammeko hänen rakkautensa vastaan ja nöyrrymmekö hänen haransa alle.

Ylpeys saattaa joskus tuoda juurillaan hankaluuksia. Sitä on niin vaikea kitkeä. Mutta rakkaus pehmittää maaperän. Jumalan Hengen sateet tulevat vain, jos annamme niille luvan. Ja kun annamme hänen sateensa virkistää ja armonsa auringon paistaa, saamme kokea uuden kevään. Rikkaruohot ovat poissa. Niillä ei ole sijaa sydämen puutarhassa.

Rakkaus ja armo lämmittävät maaperää ja anteeksiantamuksen sateet virvoittavat maan. Ellei tuo prosessi meidän puutarhoissamme tapahdu, on mahdotonta saada rikkaruohoja kuriin. Synnillä on vain yksi tie: sen on tultava pinnan alta esiin, se on poistettava juurineen ja heitettävä anteeksiantamuksen kompostiin, missä se maatuu ja saa uuden muodon meissä.

Kun Kristuksen rakkaus astuu esiin, se hoitaa rikotun pinnan ehjäksi ja antaa armahtavan mielen myös toisia puutarhureita kohtaan.


Tarja Varjonen

Kirjoittaja on näkövammainen kirjailija Keski-Suomesta.