Sunnuntai 1. elokuuta.
Nimipäivää viettää Maire, Gerda, Gerd

Retro – parasta helluntailiikkeelle?

Olen kuullut useita kertoja jonkun lausuvan, että retro on kaikkein parasta, mitä Suomen helluntailiikkeelle on pitkiin aikoihin tapahtunut. Vaikka väite on tuntunut kovasti yliampuvalta, se on jäänyt askarruttamaan mieltäni.

Väitteellä on viitattu elokuun toisena viikonloppuna Isossa Kirjassa järjestettävään festaritapahtumaan, jonne 1970- ja 1980-luvuilla helluntailiikkeessä nuoruuttaan eläneet kokoontuvat tapaamaan toisiaan, muistelemaan yhteisiä kokemuksia ja kuuntelemaan nuoruutensa musiikkia. Lisäksi retrolla tarkoitetaan tämän – nyt jo eläkeiässä olevan tai sitä lähestyvän – yli neljä tuhatta entistä helluntainuorta käsittävän joukon keskustelua omassa Facebook-ryhmässään.

 

Jo puolentoista vuoden ajan ex-nuoret ovat tuoneet sivustolla esiin lämpimiä muistoja ja koko elämää kantaneita hengellisiä kokemuksiaan, joita he ovat helluntaiseurakuntien yhteydessä saaneet. Toiset ovat puolestaan avanneet kasvuyhteisössä tulleita kolhuja ja sisäisiä haavoja, jotka vaikuttavat aroilta ja hoitamattomilta vielä vuosikymmenien jälkeenkin.

Keskustelu helluntaikulttuuriin liittyvästä sukupolvikokemuksesta on ollut lämmintä, terapeuttista ja terveellä tavalla kriittistä. Välillä menneen muistelu on äitynyt joillakin kirjoittajilla myös harkitsemattomaksi ja epäkypsäksi toisten mollaamiseksi, kuten somessa helposti käy. Retroryhmässä esitetyt kannanotot ovat kertoneetkin vähintään yhtä paljon kirjoittajan kypsyydestä ja mielenlaadusta kuin kulloinkin puheena olleesta aiheesta.

 

Keskustelulle on joka tapauksessa ollut selvä tarve. Eräs retroryhmäläinen sanoitti äskettäin monien tuntoja kertoessaan, että turvallisessa ryhmässä myös ikävät kokemukset ovat jotenkin kutistuneet ja häipyneet horisonttiin.

Retroilmiötä on pidetty avoimuudessaan hyvin ainutlaatuisena suomalaisen herätyskristillisyyden piirissä. Myös mediassa siihen on kiinnitetty runsaasti huomiota. Kun retronuoret kokoontuvat elokuussa Keuruulle, väkeä on paljon ja ilmassa innostunutta odotusta.

Silti väite, että retro olisi parasta, mitä Suomen helluntailiikkeelle on pitkään aikaan tapahtunut, on varsin rohkea. Onhan viime aikoina saatu valmiiksi esimerkiksi helluntailiikkeen ensimmäinen yhteinen strategia, otettu hieno korona-ajan digiloikka seurakuntien viestinnässä ja koettu Jumalan siunausta monessa muussakin asiassa.

Mutta voisiko retrostakin syntyä jotain hyvää? Uskon, että voisi.

 

Jospa retro synnyttäisi avointa vuoropuhelua hengellisen kasvuyhteisön jättämästä vaikutuksesta, niin hyvästä kuin huonostakin. Jospa sukupolvien keskinäisen syyttelyn sijaan löydettäisiin asioiden rehellisen kohtaamisen, paremman ymmärtämisen ja sovinnon siunattu kokemus. Jospa loppukesän tapahtuma onnistuisi kutsumaan palelevia lampaita takaisin elävään seurakuntayhteyteen ja hengellisen kodin lämpöön.    

Jos tämä toteutuu, silloin retro voisi olla parasta, mitä helluntailiikkeelle on pitkään aikaan tapahtunut.

 

Leevi Launonen

 

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden emerituspäätoimittaja.



UUTISET