Rankkaa rakkautta

”Tough love for both”, ”Rankkaa, lujaa rakkautta molemmille.”

Näin sanoi Palestiinan Pipliaseuran entinen johtaja Labib Mada­nat, kun kysyin häneltä, miten meidän läntisten kristittyjen tulisi suhtautua Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin osapuo­liin.

Juttu ilmestyi parin viikon takaisessa Ristin Voitossa. Madana­tin napakka toteamus jäi pyörimään mieleen. Rankkaa rakkautta molemmille. Mitä se käytännössä voisi tarkoittaa?

Alueen elämää vuosikymmeniä läheltä seurannut Madanat kertoi haastattelussa olevansa sitoutunut Israelin valtion olemassaoloon. Samoin hän kertoi rukoilevansa Jerusalemin rauhan puolesta ja pyrkivänsä siihen, mikä on israelilaisten menestykseksi. ”Uskon, että Jumalan sydämellä on nähdä juutalaisen kansan pelastuvan ja vastaanottavan hänen Poikansa Jeesuksen Messiaana”, pitkäai­kainen Pipliaseuran vaikuttaja sanoi.

Samalla hän kertoi olevansa vakuuttunut siitä, että ihmisarvo on paljon tärkeämpi asia kuin ihmisyhteisöjen poliittiset oikeudet. Is­raelin olemassaolon oikeus ei oikeuta kaikkea sitä, mitä Israel nyt tekee. Eivätkä palestiinalaisten ihmisoikeudet ja itsehallintovaade oikeuta kaikkia heidän toimiaan.

Esimerkkinä käy Länsirannan ympärille pystytetty muuri. Muu­rin ilmantumiseen syyllisinä Madanat pitää väkivaltaan turvau­tuneita palestiinalaisia. Silti Israel on tehnyt väärin rakentaessaan sitä palestiinalaisten viljelysmaille. Molemmat vääryydet täytyy sanoa ääneen.

Historian paras rakkauden opettaja on Herramme Jeesus. Juuta­laisena hän opetti ja palveli pääosin juutalaisia. Silti hän osoitti, miten Jumala on myös alueella asuvien pakanakansojen Isä. Jeesuksen empatiasta ja rehellisyydestä, rakkauden sanoista ja käytännön teoista pääsivät osallisiksi myös alueen ei-juutalaiset: kanaanilainen nainen, roomalainen upseeri, samarialaiset, geras­salainen mies...

Jeesukseen torjuvasti suhtautuvan samarialaiskylän tuhoami­nen ei ollut hänelle vaihtoehto (Luuk. 9).

Onko meillä samanlaista sydäntä tämän ajan Lähi-idän miehille ja naisille, jotka itkevät kärsiviä, kuolleita tai riivattuja lapsiaan?

Kansansa pelastuksen tähden Jeesus oli valmis tarvittaessa puhumaan kirpeää totuutta silläkin uhalla, että saa Jerusalemin johtajien vihat päällensä ja ovet lehtimajanjuhlille sulkeutuvat – lopullisesti.

Israelin valtio saa kansainvälistä kritiikkiä enemmän kuin monet muut samantyyppistä politiikkaa harjoittavat valtiot. Silti monet israelilaisetkin paheksuvat palestiinalaisten maiden riistoa ja sivii­lien kovakouraista kohtelua. Tulisiko meidän ulkomaisten kristit­tyjen liittyä tähän profeetallisten äänten joukkoon? Olisiko se osa rankkaa rakkautta molempia osapuolia kohtaan?

Labib Madanatin kommenttien perusteella vastaus näyttäisi olevan kyllä – samalla tavalla kuin palestiinalaisten väkivaltaisten aggressioiden ja vääristellyn tiedotuksen paheksuminenkin.

Nykypäivänä Jeesuksen suorien sanojensa kohteena olisivat epäilemättä myös palestiinalaishallinnon johtajat Gazassa ja Ra­mallahissa.

Kummallakin osapuolella on samat ihmisoikeudet. Kummalle­kin Jumala on antanut omat lupauksensa. Jeesuksen seuraajien tulee aina pyrkiä edistämään hyvää ja oikeaa. Keskeinen osa tätä on rukoileminen osapuolten ja niiden johtajien puolesta, jotta heidän silmät avautuisivat Jumalan tahdolle. Rukoileminen väsy­mättä, vaikka muutosta ei näyttäisi tapahtuvan.

Heikki Salmela

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.