Rakastaminen tarvitsee tutustumista

”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Jeesuksen sanat kiteyttävät sen, mikä seurakunnassa on oleellista. Mitä tarvitaan, että ihmisinä voimme rakastaa toisiamme? Ainakin toisiimme tutustumista.  

On tietysti ylevän kuuloinen ajatus rakastaa ihan kaikkia: köyhiä, syrjässä olevia, naapureita, työkavereita, muita somekäyttäjiä ja toisia seurakuntalaisia. Mitä rakastaminen kuitenkaan tarkoittaa, jos et tunne toisia etkä jaa mitään yhteistä? Eikö rakastaminen silloin ole jokin ilmassa leijuva abstrakti asia tai hetkellinen tunne? Tuskin Jeesus tarkoitti rakastamisella maailmaa syleilevää fiilistelyä. 

      Viimeisinä hetkinään Jeesus vietti aikaa ydinjoukkonsa kanssa.

Itse asiassa Jeesus sanoo: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” On mielenkiintoista, että Jeesus ei viimeisinä hetkinään järjestänyt evankelioivaa ulkoilmatapahtumaa eikä mahdollisimman näyttävää kokousta. Olisihan Jeesus voinut käyttää lopun aikansa tehokkaasti ja kerätä suuren kuulijakunnan kuuntelemaan tiivistahtisia opetussessioita. Sen sijaan Jeesus vietti aikaa ydinjoukkonsa kanssa, rakasti olemalla vuorovaikutuksessa niiden kanssa, jotka hän tunsi. Varmasti myös tuo ydinjoukko oppi tuntemaan toisiaan. 

Miltähän tässä yksinäisten maassa näyttäisi seurakunta, jonka yhteen tulemisen keskiössä olisi Jeesuksen lisäksi toinen toisiimme tutustuminen, yhdessä rukoileminen ja oleminen? Entä millaisia tilaratkaisuja tehtäisiin, jos haluttaisiin ihmisten katsovan toisiaan silmiin, hymyilevän ja jakavan jotakin siitä, mitä heille on laskettu? Asetettaisiinko tuolit riveihin ja kasvot kohti yhtä henkilöä vai kenties ympyröihin, jossa ihmiset näkisivät toisensa? Kuinka moni saisi olla äänessä? Uskallettaisiinko jättää tilaa myös osuudelle, joka ei olisi valmiiksi tiukasti ohjelmoitu? 

Jos seurakunta käytännössä tarkoittaa saarnan kuuntelua ja seurakuntarakennuksesta poistumista ilman sananvaihtoa kenenkään kanssa, ei ehkä ole ihme, että kotiin YouTuben ihmeelliseen maailmaan jääminen alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Empiirisen mutututkimukseni mukaan mitä enemmän todellinen yhteys, ystävyys ja toinen toisensa tunteminen seurakunnan sisällä vähenevät, sitä isompaan rooliin pääsee huomion kiinnittäminen siihen, minkä värisiä valoja mihinkin nurkkaan suunnataan ja millaisilla soittimilla kukakin Jumalaa ylistää. Ja päinvastoin, mitä enemmän ihminen kokee seurakunnassa tuntevansa toisia ja kuuluvansa yhtenä tärkeänä joukkoon, sitä vähemmän painoarvoa hän jaksaa antaa sille, lauloiko Saija-Reetta täysin sävelessä ja onnistuiko Pasi-Pekka puhumaan takeltelematta. 

Tapahtuu sama kuin somemaailmassa. Mitä etäämmällä koet olevasi toisista, sitä helpompi on kritisoida, ja mitä läheisempi olet toisten kanssa, sitä rohkaisevammin huomaamattasi suhtaudut heidän ulostuloihinsa. Niinpä toisiimme tutustuminen ja sen rakenteellinen tukeminen voisivat todella helpottaa meitä toteuttamaan Jeesuksen käskyä rakastaa toisiamme, jos ei kaikkien, niin ainakin useimpien kohdalla. Ne loput sitten toimivat hyvinä hankauskivinä Hengen hedelmien kypsyttelyssä. 

Veera Haapalahti 

Kirjoittaja on Aikamedian digisisältöihin keskittyvä toimittaja.