Rakaskin leiripaikka voi olla
raskas - Omasta leirikeskuksesta luovutaan, jos se osoittautuu
toiminnan kannalta puutteelliseksi, tai sen ylläpitäjiksi ei enää löydy
vastuuhenkilöitä
Tampereen helluntaiseurakunnan Vartit eli 3.-6. -luokkalaiset leireilivät heinäkuun alussa Kukkolan leirikeskuksessa. - Keskus on kesän ajan aivan täynnä, pastori Tapani Varuhin kertoo. - On hyvä, että meitä on kaksi seurakuntaa, Tampere ja Helsingin Saalem, kantamassa vastuuta keskuksesta. (Anssi Tiittanen)
Anssi Tiittanen
Helluntaiseurakuntien
omistuksessa on Suomessa yhä kymmeniä leirikeskuksia, mutta suunta on ollut
selvä: monet seurakunnat luopuvat keskuksista.
Viime vuosina
omasta leiripaikasta ovat eri syistä luopuneet helluntaiseurakunnista ainakin
Hämeenlinna, Seinäjoki, Helsingin Lähetysseurakunta ja Fila Helsinki -seurakunta.
Myös
Jyväskylän helluntaiseurakunta myy tällä hetkellä omaa keskustaan pois, ja
Porin helluntaiseurakunta ei käytä enää omaa keskustaan lapsi- ja nuorisotyössä.
”Sitä mukaa kun paikat menevät huonoon kuntoon,
kiinnostus vain vähenee.”
Porin
ratkaisuun on vaikuttanut keskuksen vanheneminen.
–
Lastenleirien vaatimustaso esimerkiksi keittiön ja hygieniatason osalta on
noussut vuosi vuodelta, pastori Petri Harjula kuvailee.
Rantaniemen
leirikeskukseen on esimerkiksi täytynyt tuoda juomavesi kanistereissa.
Tiskausvesi on lämmitetty padassa.
–
Keittiöhenkilökuntaa tällaisiin oloihin on ollut jo pitkään vaikeaa saada. Niin
kauan kuin oli ihmisiä, jotka sopeutuivat keittiötä käyttämään, leirejä voitiin
järjestää.
Harjulan
mukaan ”aika ajoi Rantaniemen ohi”.
– Keskusta
pitäisi uudistaa, mutta siihen menisi valtavan paljon rahaa. Koska on olemassa
muita hyviä paikkoja, käytämme niitä.
Viime vuosina
Porin leirit on järjestetty Vammalan helluntaiseurakunnan Leirikartanossa.
Jyväskylän
helluntaiseurakunnassa pidetään nyt viimeistä kesää leirejä omassa
leirikeskuksessa, joka sijaitsee Toivakassa.
– Keskuksen
kohtaloa on pohdittu viimeiset kymmenen vuotta, seurakunnan hallituksen
puheenjohtaja Ari Kuisma kertoo.
– Keskukselle on kertynyt paljon korjausvelkaa. Jos siitä
haluaisi nykyajan vaatimukset täyttävän paikan, keskukseen täytyi panostaa paljon.
Kuisman mukaan leirikeskuksen käyttöaste on ollut viimeisinä
vuosina matala. Omien leirien lisäksi muut seurakunnat eivät ole olleet sitä
kiinnostuneita vuokraamaan.
Hallitus sai keväällä seurakunnankokoukselta luvan laittaa
keskus myyntiin. Vakavasti otettava ostajaehdokaskin on jo löytynyt.
Monilla paikkakunnilla keskuksesta luopumiseen on ollut
vaikuttamassa se, ettei keskuksen ylläpitotyöhön ole enää helppoa löytää
osaavia vapaaehtoisvoimia.
– Ja sitä mukaa kun paikat menevät huonoon kuntoon, kiinnostus
vain vähenee, Ari Kuisma kuvailee tilannetta Jyväskylässä.
Myös vesistö saattaa osoittautua rajoitteelliseksi
nykyaikaisten leirien järjestämiseen.
– Järvellä ei saa ajaa moottoriveneellä tai esimerkiksi
vesiskootterilla, Petri Harjula kertoo Rantaniemen tilanteesta.
Porissa ei Petri Harjulan mukaan kuitenkaan ole näköpiirissä,
että omasta leirikeskuksesta luovuttaisiin, vaikka siellä nykyisin järjestetään
lähinnä aikuisten toimintaa kuten äijäleirejä.
– Onhan se monelle hyvin rakas paikka. Siellä on tultu uskoon
ja täytytty Pyhällä Hengellä.
– Yllättävän vähän on kuitenkaan tullut sellaista palautetta,
jossa ei ymmärrettäisi keskukseen liittyviä realiteetteja.
Ari Kuisman mukaan myös Jyväskylässä omaan vanhaan leirikeskukseen
liittyy tunteita seurakuntalaisten keskuudessa.
– Sehän tässä on vaikeinta. Virallisesti kukaan ei ole
kyseenalaistanut leirikeskuksen myyntiä, mutta etenkin entiset nuoret
muistelevat keskusta nostalgisena ja osa harmittelee tilannetta.
Toivakan keskus on ollut seurakunnan käytössä 1970-luvulta
asti.
– Etenkin ne jotka ovat käyttäneet keskusta nyt parikymmentä
vuotta, katsovat asiaa niin, että aikansa kutakin. Lasten ja nuorten parissa
tehtävä työ merkitsee heille enemmän kuin omat muistot.
Isompiin keskuksiin on tulijoita
Helluntaiseurakunnilla on muutamia leirikeskuksia, joihin on syytä
tehdä varaus hyvissä ajoin.
Kouvolan helluntaiseurakunnan Suviranta ei vastuuhenkilö Henry
Jokivuoren mukaan ole kuitenkaan ainakaan vielä saanut osaansa siitä, että
muut seurakunnat olisivat keskuksistaan luopumassa.
– Ei ole tarvinnut sanoa ei kenellekään kyselijälle. Vuokraajia
on samalla tavalla kuin muinakin vuosina.
Kesäleirikaudella on Jokivuoren mukaan jopa vapaana yksi viikko
vielä haastatteluhetkellä.
Helsingin Saalemin ja Tampereen helluntaiseurakunnan omistama
Kukkolan leirikeskus sen sijaan joutuu oman toiminnan vilkkauden vuoksi
torjumaan vuokrauskyselyt kesälle.
– Viimeksi eilen kysyttiin, olisiko vapaata aikaa. Emme
kuitenkaan voi ottaa vuokralaisia, koska omaa toimintaa on koko kesäksi, pastori
Tapani Varuhin kertoo.
Muita
suosittuja helluntaiseurakuntien keskuksia ovat muun muassa Lahden Kotiranta, Turun
Kupiluoto, Kaarniemen toimintakeskus Kotkassa, Kokkolahti Evijärvellä sekä
Ivalon helluntaiseurakunnan Ukontupa. (AT)
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...