Rajallinen rakkaus

Tuttu ja tärkeä raamatunpaikka antaa ohjenuoraksemme rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistä niin kuin itseämme. Olemmekin kristillisissä piireissä kunnostautuneet pitämään mielessämme sen, että lähimmäisiä tulee rakastaa ja auttaa.  

Joskus kuitenkin kristillinen lähimmäisenrakkautemme lipsahtaa rajattomaksi. Intoa löytyy huolehtia toisten hyvinvoinnista, taivaspaikoista ja sieluntiloista. Seurakunnan sisällä saattaa kaikua ihanne uskovasta, joka on aina valmiina palvelemaan muita, olivatpa oma elämäntilanne ja voimavarat millaisia tahansa.  

Auttamista työkseni tehneenä olen saanut huomata, ettei lähimmäisen tai auttajan näkemys aina kohtaa autettavan näkemystä siitä, missä tämä tukea tarvitsee. Jos lähimmäisenrakkaus on rajatonta, astuu kristitty toisen ihmisen rajojen yli, välillä vaivihkaa ja välillä rujosti rynnistäen. On niin kova hätä hänen ikuisuudestaan. Jos vielä vähän enemmän kertoisin hänelle kokemistani Jumalan ihmeistä, tai jos laittaisin vielä yhden muistutuksen, että rukoilen hänen puolestaan. Voisin myös tehdä hyvää ja viedä hänelle säkillisen ylimääräisiä vaatteita. 

      On Jumalan vastuulla valloittaa toisten ihmisten sydämet.

Samaan aikaan toisaalla auttamisen kohde on ärtynyt. Hän ei tiedä, mihin laittaisi saamansa väärän kokoiset vaatteet. Uskovaisen tuttavan taukoamaton puhe uskostaan ja jälleen saapuva rukousviesti alkavat jo väsyttää. Juuri nyt olisi kaivannut ihan vain rauhallista yhdessä olemista ja kuuntelevaa korvaa. Auttaja voi kokea kovasti auttaneensa, mutta autettava ei koe tulleensa autetuksi.  

Rajaton lähimmäisenrakkaus voi näyttää nurjan puolensa myös kristitylle itselleen. Usein ilmassa leijuva asenne voi sisältää korostuksen kristityistä Jumalan työtovereina. Jotkut muut ovat kohteita: evankelioimisen kohteita, tavoittamisen kohteita ja lähimmäisenrakkauden kohteita.  

Itse uskovina olemme korostetusti toisella puolella kuin ”ne muut”. Seisomme Jumalan rinnalla työskentelemässä, kun nuo muut seisovat siellä, mihin Jumalan rakkauden työ kohdistuu. Niinpä saatamme kadottaa sen todellisuuden, että mekin olemme ensisijaisesti Jumalan lapsia.  

Kesällä korviini jäi kaikumaan Shauna Niequistin osuvat sanat: ”Sinäkin olet osa Jumalan valtakuntaa, ja jos se osa valtakuntaa ei voi hyvin, tarkoittaa se, ettei koko valtakunta voi hyvin.” On tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisesta ja omista rajoista suhteessa toisten rakastamiseen. Laiminlyömällä omaa ja läheistemme hyvinvointia rappeutamme Hänen valtakuntaansa.  

Terveellisesti rajallisesta lähimmäisenrakkaudesta hyötyvät molemmat osapuolet. Kun emme ylivastuullisesti kuvittele tietävämme, mitä toiset tarvitsevat, jää heille itselleen tilaa kertoa se. Lopulta kuitenkin on Jumalan vastuulla valloittaa toisten ihmisten sydämet, ei meidän ihmisten. Jeesus ei rikkonut ihmisten rajoja ja omaa tahtoa, vaan kunnioitti sitä. Jeesuksen kysymys sokealle (Mark. 10:51) onkin koskettava: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” 

Veera Haapalahti 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja.