Otsikkoon ei ole eksynyt ylimääräistä t-kirjainta, vaan noin neljä
vuotta minulla on ollut Raamattu yöpöydän lisäksi myös tietokoneen
työpöydällä.
Sain etuoikeuden olla mukana Sana elämään -kommentaariraamattuprojektissa
kustannustoimittajana, ja tiedän, että toista samanlaista rupeamaa tuskin saan
elämäni aikana enää kokea. Lopputuotos on yli 3 000-sivuinen. Olen kiitollinen
ja huojentunut. Matka oli vaativa mutta antoisa.
Mitä suurteoksen tekemisessä mukana oleminen opetti minulle?
1) Raamattu on monitahoinen. Kesäkuun 2016 alussa kirjoitin
Facebook-päivityksen: ”Raamatun tekstin kanssa työskentelevän työarkea, kun
Word sanoo aamulla: ’Jatka siitä, mihin jäit: Saastaiset ryömivät eläimet’. Ja
silti tää opus on ilosanoma.” Viimeistään nyt olen oppinut, että Raamattua on
luettava kokonaisuutena. Yksittäinen jae voi vaikuttaa mielialaani myönteisesti
ja rohkaista vaikkapa huoneentaulusta luettuna, mutta ymmärtääkseni
syvällisesti, mitä Jumala haluaa sanoa, minun on opiskeltava Raamattua
systemaattisesti.
2) Isot prosessit eivät ole koskaan suoraviivaisia. Vuoren huipulle
kiipeävä ei voi mitenkään tietää, mitä on edessä, ainakaan, jos kukaan ei ole
käynyt paikassa aiemmin. Seuraava askel on tärkein ja ainoa, johon voi sillä
hetkellä vaikuttaa. On myös varmaa, että takapakkeja tulee, koska kokonaisuus
hahmottuu vähitellen ja matka on jatkuvaa oppimista. Toisaalta eteenpäin
päästäkseen on myös tärkeää asettaa itselleen välitavoitteita – kunhan ne ovat
realistisen kokoisia.
3) Ihminen ei voi tehdä montaa asiaa täysillä yhtäaikaisesti. Ei
ainakaan pitkään. Tämä on ollut terveellistä tajuta, ja toivoisin
yhteiskuntamme ja työpaikkojemme kulttuurin sallivan keskittymisen jokaiselle.
Kun yhdellä ihmisellä on monta tehtävää, työteho ei jakaannu niiden kesken
50:een ja 50 prosenttiin tai neljä kertaa 25 prosenttiin, vaan siirtymät
tehtävästä toiseen vievät tehoa. Tämä pätee niin käytännön työhön kuin
teoreettisempiinkin tehtäviin.
4) Hyvät työtoverit ovat kultaa kalliimpia. Me olemme kaikki
ihmisiä, emme numeroita. Aito yhteys ihmisten välille syntyy suurimmaksi osaksi
muualla kuin palavereissa, siis esimerkiksi kahvi- ja teekuppien ääressä. Aito
yhteys taas ei estä tehokasta työskentelyä vaan on pikemminkin sen edellytys,
koska sen kautta voi löytyä tekemisen ilo. Katso vierellesi: hyvin todennäköisesti
siinä on ihan mahtava tyyppi.
5) Jumala käyttää tavallisia ihmisiä. Tämänhän tiedämme Raamatustakin,
mutta nyt se konkretisoitui itselleni. En olisi voinut kuvitellakaan, että
saisin olla joskus tekemässä suurteosta. Rukoilen, että Sana elämään
-kommentaariraamattu voisi rohkaista monia. Minuakin se rohkaisi usein, kun
tunsin itseni pieneksi projektin keskellä. ”–– kun olen heikko, silloin olen
voimakas” (2. Kor. 12:10).
Jokainen meistä kohtaa ”vuoria” niin työ- kuin yksityiselämässäkin,
ja ne voivat joskus tuntua yksinkertaisesti liian suurilta. Luottamus Jumalaan
syntyy kuitenkin vuorilla, ei jos leiriytyy niiden juurelle viettämään aikaansa
mukavasti. Uskon nyt, että kun Sana on elämässä ja edes yksi samanlainen
tavallinen taapertaja matkatoverina, voi rohkeasti lähteä matkaan.
Anna Lehtinen
Kirjoittaja on
Aikamedian toimittaja ja kustannustoimittaja.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...