Keskiviikko 14. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Taito, Ruben

Pysyvät vauriot yhä todennäköisempiä 

Viikon lopuksi muutamia ajatuksia sydäntalvelta 2021.

 

1) Poikkeuskausi pitkittyy. Kuka olisi uskonut, että koronavuosi voi hyvinkin olla todella kokonaisen vuoden mittainen, eikä se päättynytkään nyt alkuvuodesta, kuten rokote-euforiassa toiveikkaina jo joulun alla kuvittelimme.

On yhä todennäköisempää, että kevät on lopulta hyvin samankaltainen kuin viime vuonnakin. Usko lähes normaaliin kesään ja hybridimalliseen Juhannuskonferenssiin on vielä vahva.

 

2) On aika aloittaa suunnittelutyö. Koronan jälkeinen aika häämöttää joka tapauksessa. Nyt poikkeustila-asetus pitäisi jo vaihtaa katseeksi tulevaisuuteen. Mikä on muuttunut, mitä teemme seurakunnassa nyt toisella tavalla? Mitä emme tee enää ollenkaan? 

Esa Hyvönen ehdottaa (uutinen), että ”tuloksettomat työmuodot [seurakunnissa] kannattaa koronan jälkeen jättää käynnistämättä”. Idea on vähintäänkin tarkastelemisen arvoinen.

Homma ei tietenkään toimi niin, että vanhimmisto tai johtoryhmä mahtikäskyllään lopettaa joitakin toimintoja. Jokaisen olisi hyvä itse tarkastella omaa näkyään, viime vuosia oman työmuodon parissa ja työmuodon tulevaisuutta. Onko maailma muuttunut? Olenko minä tai kutsuni muuttunut? Olisiko minun aiheellista asettaa talenttini johonkin toiseen ja hyödyllisempään työhön? 

 

3) Kesäilmiöstä tuli ympärivuotinen. Monille hengellisille isille ja äideille on tullut tutuksi alkavaan kesään liittyvä huoli. Miten he, joilla on elämänhallinnan ongelmia tai epätasapainoa uskonelämässä, selviävät kesän yli syksyyn? Seurakunnan toiminnan hiljeneminen vaikuttaa yleensä eniten heihin, jotka eniten tukea tarvitsisivat. 

Nyt sama ilmiö on toistunut, pitkitettynä. Korona on tutkitusti lisännyt yksinäisyyttä ja ahdistusta. Heikoimmat meistä löytävät usein heikoiten tarmokkaasti tehtyjen nettilähetysten äärelle. Kirkot ovat kiinni, mutta baarit auki entiseen malliin. Yhtälö voi olla tuhoisa.

Uudellamaalla erään helluntaiseurakunnan pastori sai kivuliaasta tilanteesta tarpeekseen. Koko alkuvuoden hän on kiertänyt kaduilla ja seurakuntalaistensa ovilla, ja maski kasvoilla turvaetäisyyden päästä kysellyt, mitä kuuluu. 

Yhteyden kokemisen tarve on huutava. Tietämättömyys lisää tuskaa. 

 

4) Netti-into hiipuu, luovuus lisääntyy. Poikkeusaikana monet seurakunnat saivat nopeasti edes jonkinlaiset nettilähetykset käyntiin. Suoritus on hatunnoston arvoinen ja kertoo siitä, että meillä on kentässä edelleen energiaa ja osaamista, joka painetilanteessa pääsee käyttöön.

Viime viikkoina kentältä on kuulunut viestejä, että nyt lähetysten toteuttajat alkavat uupua. Kameroiden eteen tai taakse alkaa olla monessa paikassa hankalaa löytää väkeä. 

Muutamissa seurakunnissa on alettu soveltaa viranomaisohjeita uudessa hengessä. Ovet halutaan taas avata. Suurissa rukoushuoneissa kokoontuu sunnuntaisin kymmenen hengen porukoita eri puolilla rakennusta.

Koronareippauden lisäksi tarvittaisiin nyt myös siis luovuutta. Kyse ei ole mistään kapinoinnista, vaan pyrkimyksestä hoitaa seurakunnan perustehtävää. 

Tehtävämme on kaikissa oloissa pyrkiä saattamaan ihmisiä Sanan ja yhteyden äärelle – turvallisuus huomioiden. 

 

Anssi Tiittanen

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja ja seurakunnanistuttaja Jokelasta.



UUTISET