Pyhien yhteys – joukkuelaji sekin

Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään, tuumataan jo Ison Kirjan alkulehdillä. Itse kukin hakeudumme niin työelämässä kuin harrastuksissakin samanhenkiseen seuraan, jossa viihdymme ja jossa meitä arvostetaan. Porukassa syntyy me-henkeä, joka liimaa yksilöt yhteisöiksi. Tämän huomaa vaikkapa urheiluseuratoiminnassa. Loistavistakaan yksilösuorituksista ei ole apua, jos koko joukkue ei jaa samaa tavoitetta ja strategiaa. Tarvitaan yhteisten sääntöjen kunnioitusta, vastavuoroisuutta ja valmentajan ohjeiden noudattamista. 

Pyhäinpäivää tulee harvemmin mietittyä ”joukkueurheilun” näkökulmasta. Me vietämme sitä vainajien muistopäivänä, vaikka yhtä olennaista pyhäinpäivän vietossa on usko pyhien yhteyteen. Sana ”pyhä” ei tarkoitakaan jotain ominaisuuksiltaan erinomaisten poisnukkuneiden joukkoa, vaan meitä kaikkia, jotka ymmärrämme niin elämässä kuin kuolemassa turvata Jeesukseen. 

Pyhien yhteys on ehdottomasti yliluonnollista. Ajatus siitä, että kuulun näkymättömään, ikuisuuden ja maantieteelliset rajat ylittävään ja kaikkina aikoina lunastukseen turvanneiden Jumalan lasten joukkoon, on aika huikaiseva. Minä, samassa sakissa apostolien, alkuseurakunnan ja kirkkoisien kanssa! 

Tämä pyhien yhteys ei perustu ekumeenisiin toimikuntiin eikä missiologisiin julistuksiin, ei edes kristittyjen keskinäiseen yhteyteen, niin tarpeellista kuin se onkin. Pyhien yhteys on ykseyttä Kristuksessa. Hänessä meillä on yhteys Jumalaan ja sitä kautta toisiimme. Tästä pyhäin yhteisestä seurakunnasta emme voi varmaksi tietää, ketä siihen kuuluu. Kuitenkin pyhäin yhteys on silmiltä salattua uskon yhteyttä, joka ulottuu iankaikkisuuteen. 

Samalla tiedämme, että yhden pyhäin yhteisen seurakunnan lisäksi meillä suuri joukko kirkko- ja seurakuntia, uskonyhteisöjä ja monenmoisia kuppikuntia. Miten nämä nyt suhtautuvat toisiinsa? Onko Kristuksen kirkko sittenkin jakautunut? 

Kristittyjen ykseys ei ole tapojen tai traditioiden samanlaisuutta. Historian saatossa alkuseurakunta on jakautunut eri kirkkokuntiin. Evankeliumin levittyä maantieteellisesti on ollut jopa luonnollista, että eri kulttuurit ovat muokanneet uskovaisten yhteisöjä ja jumalanpalveluselämää. Toki opillistakin erkaantumista on tullut, mutta silti ydinasiat ovat kristikuntaa yhdistäneet. 

Jokaista kutsutaan kasvamaan uskossa oman seurakunnan yhteyteen, jossa yhteytemme perustuu julkiseen sitoutumiseen. Seurakunnat ja hengelliset yhteisöt ovat yhteisöllisyyden kulmakiviä – erityisesti silloin, kun siellä vallitsee armon ilmapiiri, jonne ihmiset uskaltavat tulla sellaisinaan. 

Vajavaisuudestamme huolimatta Jumala on tarkoittanut meidät elämään yhteisöissämme ja palvelemaan omalla paikallamme sen joukossa, johon sitten kuulummekin. Jumala ei etsi työtoverikseen pyhimyksiä vaan syntisyydestään tietoisia tavallisia ihmisiä. Isän kärsivällisyydellä hän hoitaa, kasvattaa ja varustaa meitä, antaapa vielä Pyhän Henkensä asumaan meissä. 

Jumalan työtovereina saamme puolestaan olla avaamassa lähimmäisillemme tulevaisuuden ja toivon näköaloja – ennen kaikkea sellaisia, jotka kantavat kuoleman rajan yli pyhien yhteyteen. 

Sari Essayah 

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja.