Peter Pan

Kukapa ei tuntisi Peter Pania. J. M. Barrie kirjoitti hänet tarinak­si ensimmäisen kerran jo yli sata vuotta sitten. Peter on liidellyt musikaaleissa, näytelmissä ja elokuvissa Mikä-mikä-maahan kadonneiden poikien ehdottomana johtajana ja sankarina.

 

Mikä-mikä-maassa lapset lentävät. Siellä kaikki on mahdol­lista.

 

– Kun ajattelee hauskoja ja kauniita asioita, ne nostavat len­toon, rohkaisee aina myönteinen Peter Pan.

 

Peterin itseluottamus on kuin suoraan positiivisen ajattelun oppikirjoista.

 

– Niin, minä olen ihana. Ai, että minä olen ihana!

 

Peter Pan ei pelkää merirosvoja, ei edes Kapteeni Koukkua. Mutta yhtä asiaa hän kammoaa yli kaiken: aikuiseksi kasvamista.

 

– Minä karkasin, kun isä ja äiti puhuivat siitä, mikä minusta tulisi isona. Minä en halua kasvaa isoksi, opettaa Peter Pan ja elää ikuista nuoruuttaan.

 

Seikkailuistaan kuuluisa Peter olisi eittämättä mitä innoittavin konferenssipuhuja. Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, ettei Mikä-mikä-maa ehkä sittenkään ole se valtakunta, jota esi­merkiksi Paavali edustaa. Paavali kun puhuu ärsyttävän paljon juuri aikuisuuteen kasvamisesta.

 

Aikamme psykologia on onnistunut siinä, missä Kapteeni Koukku epäonnistui: se on napannut haaviinsa Peterin ja hänen kaltaisensa ja läpivalaissut näiden ikuisten lasten – puer aeter­nus – sielun, eikä näkymä ole lainkaan niin auvoinen kuin ensi­silmäykseltä näyttäisi.

 

Tutkijat piirtävät kuvan ihmisistä, joilta puuttuu kurinalai­suus, kärsivällisyys, itsehillintä, vastuuntunto ja kyky sietää ris­tiriitoja. Oman ja toisten keskinkertaisuuden sietämisen sijaan ikuiset lapset kirmaavat sinne, missä on säpinää!

 

J. M. Barrien kuvaus Peterin varjosta on paljonpuhuva. Nana-koiran repimää varjoa paikkailevat toiset, ei suinkaan Peter itse. Aina löytyy nimittäin niitä, jotka maksavat sankarinsa pika­luottojen korot, selittävät parhain päin heidän erehdyksensä ja kursivat näin kokoon heidän varjonsa. Ja kun varjo on paikattu, Peter Pan toteaa riemuissaan:

 

– Olenpa minä kätevä. Miten kätevä minä olenkaan!

 

Mikä-mikä-maassa kulkusten helinä on varma merkki yli­maallisten keijujen läsnäolosta. On siis suorastaan ärsyttävää, ettei Paavali näytä panevan juurikaan painoa kiliseville kulkusil­le. Sitä paitsi hänen sanavarastostaan löytävät juuri nuo kielletyt sanat: itsehillintä, kärsivällisyys, kestäväisyys ja vastuu.

 

J. M. Barrien sadussa – Peter Panin yrityksistä huolimatta – Wendy-niminen tyttö vieraantuu Mikä-mikä-maasta. Hänestä kasvaa lentokyvytön perheenäiti ja sellaisena lähes säälittävän tavallinen.

 

– Mitä sinulle on tapahtunut? kysyy järkyttynyt Peter ystäväl­tään, ja tämän on pakko kertoa totuus.

 

– Minä olen vanha, Peter. Olen pitkästi yli kahdenkymmenen. Kasvoin aikuiseksi jo kauan sitten.

 

Peter säälii ystäväänsä, onhan hänellä itsellään vielä kaikki maitohampaat tallella. Mutta jo kohta Mikä-mikä-maa kutsuu sankariaan, sillä aina on olemassa noita kadonneita poikia, jotka kaipaavat idoliaan.

 

Heimo Enbuska

Kirjoittaja on Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori.