Pelottava kuolema?

Ihminen tekee matkaa kuoleman kautta joko ikuiseen elämään tai ikuiseen kadotukseen. Valinta vuohiin ja lampaisiin tehdään viimeisellä tuomiolla, jolloin kysytään, miten olemme eläneet, kehen ja mihin uskoneet ja miten leiviskäämme käyttäneet. Tämä on pelottavaa ainakin niille, joilla ei ole niin sanottua pelastusvarmuutta.

Kuolema on mysteeri ja siksi samalla kertaa kiehtova ja ahdistava. Siihen liittyviä pelkoja lisää se, ettei siitä paljon puhuta. Se on usein siirretty sairaaloitten osastoille, kauas arjesta. Kuolemasta on tullut tabu, johon sopinee sanonta: poissa silmistä, poissa tietoisuudesta. 

Tämä ei kuitenkaan toimi silloin, kun viikatemies kolkuttelee ovella joko iän, sairauden tai menehtymiseen johtavan onnettomuuden kohdatessa. Ja viimeistään vanhuudessa mieleen hiipii kysymys, ei enää pelkästään kuolemasta, vaan myös siitä, miten kuolema tulee tapahtumaan. Kärsinkö? Kuolenko yksin? Mitä jälkeen jääneille tapahtuu?

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyviä pelkoja helpottaisi se, että niistä puhuttaisiin enemmän. Vanhan ajan tapa hyvästellä kuoleva on hyvä. Samoin kuolevan näkeminen esimerkiksi avoimen arkun ääressä vähentää elämän päättymiseen liittyvää mysteeriä. Tuntematon pelottaa enemmän kuin tutuksi tullut asia.

Kuolemisen taito vaatii kykyä luopua meille turvallisista asioista kuten läheisistä, omaisuudesta, terveydestä, asemasta eli kaikesta maallisesta. Kuoleminen vaatii uskoa ja luottamusta siihen, että väliverhon takana on jotakin paljon enemmän kuin tämä nykyinen. Se on Raamatun esimerkin mukaan kaiken omaisuuden myymistä pellolta löytyneen aarteen saamiseksi. Menettäessään tämän ajan mahdollisuudet kuoleva saa valtakunnan, jossa kaikki on hyvin.

Viime aikoina on julkaistu paljon kirjallisuutta, jossa rajatilan kokeneet palaavat kertomaan taivasmatkoistaan. Osa jutuista on huuhaata, tiedemiesten kokemukset ehkä uskottavimpia, koska he eivät hyödy mitään kokemustensa jakamisesta. Kertojille yhteistä on taivaan kokeminen valtavana rakkauden ja ilon paikkana. Taivaskertomuksissa toistuvat Ilmestyskirjan sanat, joiden mukaan Jumala pyyhkii taivaassa pois kaikki kyyneleet. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, ei valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut (Ilm. 21:4).

Näin kerran helvetistä ja taivaasta kertovan unen. Taivasunessa minut ympäröi hohtava, puhdas valo ja koin ääretöntä rakkautta ja armoa, sanalla sanoen autuutta. Kokemus pyyhkäisi pois kaikki sen hetkiset ahdistukset ja pelot.

Uni vahvisti uskoani siihen, että maalliset vaikeudet ovat ikuisuusnäkökulmasta vain hetken kestäviä ja niihinkin saamme avun häneltä, joka on luvannut olla kanssamme maailman loppuun asti. Miksi siis murehtisin tai pelkäisin sen enempää elämää kuin kuolemaakaan? Minulla on juuri nyt tämä hetki, jonka saan elää olosuhteista riippumatta luottaen siihen, että minulla on kaikki Jeesuksessa Kristuksessa, Vapahtajassani. Kaikki! Sekä elämä että kuolema. Eikä minulla ole siksi mitään hätää.

Kirjoittaja on kirjailija ja kouluttaja.