Sunnuntai 9. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Timo, Dennis

Pelkoa, umpikujia ja julkaisuakrobatiaa 

Keskustelunpätkä muutaman kuukauden takaa.

Toimittaja: (innokkaana, touhukkaana) ”Terve, kristitty asiantuntija! Meillä olisi täällä kristillisessä lehdessä suunnitteilla analysoiva juttu ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta aiheesta.”

Asiantuntija A: (pitkä hiljaisuus) ”Okei. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, mutta ikävä kyllä en voi ammattiasemani vuoksi kommentoida asiaa.”


Yhä useammin kristittyjä ammattilaisia saa lehtijuttuihin mukaan vain painottamalla, että he eivät ota kantaa hengellisiin kysymyksiin tai ”esiinny jutussa uskovaisina”. Asiantuntija ei aina halua näkyä kristillisessä mediassa edes asiantuntijan roolissa. Näkyvyys voi vaarantaa urakehityksen.

Kristitty ammattilainen on yhä useammin sisäistänyt regimenttiopin varsin hyvin. Siinä ihmisen maallinen ja hengellinen puoli pidetään visusti erillään toisistaan. Oppia myös ylitulkitaan: ihmisen hengellinen puoli kutistetaan olemattomiin, ja maallinen minä on oikeastaan ainoa, jonka halutaan näkyvän ulospäin.

 

Kolumnin alun keskustelunpätkän toinen variantti on surullisempi. Siinä Asiantuntija B soittaa toimitukseen ja pyytää pari vuotta vanhan haastattelunsa poistamista verkosta. Hän on aiemmin päivällä käynyt työhaastattelussa unelmaduuniin, ja yllättäen esiin on otettu toimiminen kristillisellä kentällä.

Haastattelijan verkosta löytämässä jutussa Asiantuntija B ei ole edes lausahtanut mitään erityisen hengellistä, vaan on ollut siinäkin näkökulmaa tarjoava ammattilainen.

Tapauksen tekee surulliseksi juuri se, että edes jutun aihe tai käsittelytapa ei ole aina merkityksellinen. Jo pelkkä esiintyminen vaikkapa Ristin Voiton sivuilla voi laskea uusia töitä etsivän ammattilaisen statusta ratkaisevasti.

Pelkääjien päivän sana on verkkojalanjälki. Toimituksissa toteutetaankin tämän tästä niin sanottua julkaisuakrobatiaa. Siinä riskijuttuja julkaistaan kyllä paperilehdessä, mutta verkkoon ei juttua viedä.

 

Toimittajatkin ovat muuttuneet varovaisiksi. Asiantuntijoiden pelot koetaan ymmärrettävinä, eikä ihmisiä haluta asettaa vaaraan. Tämä toisaalta heikentää kristillisten lehtien laatua.

Juttuihin lopulta päätyvät haastateltavat ovat korostuneen usein sinänsä asiantuntevia mutta jo ”kasvonsa myyneitä” henkilöitä, kuten pastoreita ja toiminnanjohtajia. He tietävät useimmiten itsekin, etteivät ole kaikkien alojen eksperttejä.

 

Suomi on yhä enemmän leimaantumisyhteiskunta. Ilmeisesti esimerkiksi kansanedustajien on nykyisin vaikeaa työllistyä eduskunnasta putoamisen jälkeen.

Monen kristillisellä kentällä vaikuttavan ihmisen takaraivossa loimottaa kiusallinen ääni: minä en tule saamaan töitä muualta. Tunne umpikujasta voi toisaalta auttaa kiinnittymään syvemmin omaan tehtävään ja sille paikalle, johon Jumala on asettanut. Parhaimmillaan se ei kutista ihmistä, vaan kannustaa uudistumaan ja pohtimaan oman tehtävänkuvan laajentumista.

Taivaallinen työnantaja ei lupauksensa mukaisesti kadu sitä, että on kerran palvelijalleen työkutsun esittänyt.


Anssi Tiittanen

 

Kirjoittaja on Aikamedian lehtien toimittaja ja seurakunnanistuttaja Jokelasta.



UUTISET