Nimipäivää viettää Terttu, Teresa, Teresia, Teresa, Terese
Paras juttu on tekemättä - tai sitten ei
Vuoden 2001 kevättalvella, 20 vuotta sitten siis, julkaistiin Ristin Voitossa kirjoittajan ensimmäinen juttu. Ensimmäinen juttuni oli aikanaan kolumni lehden Helluntainuori-sivuilla, joten tämä lienee oikea paikka vetää hieman lankoja yhteen ja listata muutama havainto toimittajan työstä.
1) Jalkatyö ratkaisee. Ihmisten keskelle meneminen on välttämätöntä, jos haluaa kirjoittaa merkityksellisiä juttuja. Hyvät jutut eivät kävele tekijänsä luo, vaan kirjoittajan täytyy olla valmis hakemaan ne.
Kiersin uran alussa muusikkona nuorisotapahtumissa, ja minulle lankesi luontevasti tehtävä eräänlaisena kiertävänä kenttätoimittajana. Osa tuolloin kuulemistani asioista ja elämäntarinoista kuuluu teksteissäni vieläkin.
"Joskus uutinen on se, ettei ole tapahtunut mitään."
2) Antaessaan saa. Haastattelu on parhaimmillaan keskustelu. Tämä merkitsee sitä, että kirjoittajankin on paras varautua jakamaan jotain itsestään. Haastateltavan yksittäiset lausahdukset, joista usein tulee jutun ydin, syntyvät luottamuksen ja vertaisuuden ilmapiirissä.
3) Kerro aina jotain uutta. Jokainen lehti ja juttu lunastaa olemassaolonsa oikeutuksen, kun se kertoo lukijalle jotakin, mitä hän ei ennestään tiennyt, tai vähintäänkin jotakin, mitä hän ei ole hetkeen tullut ajatelleeksi.
4) Tavallisuus kätkee sisäänsä uutisia. Joskus uutinen on paradoksaalisesti juuri se, ettei viime aikoina ole oikeastaan tapahtunut mitään. Tämänkin voi kertoa uutena tietona, pysäytyskuvana ajasta, jossa elämme.
5) Yksittäiset sanat merkitsevät. Saatuani jutun perusvalmiiksi maustan usein tekstiä vielä voimakkailla verbeillä ja adjektiiveilla, kuten romahtaa, purnata, riemuita ja kihertää, tai dramaattinen, kipeä, käänteentekevä ja erinomainen. Isot sanat ovat tietysti vain hyvä mauste mutta huono raaka-aine.
6) Kannattaa tehdä listauksia. Tämäkin juttu sai monta lukijaa siksi, että etenevän pointtikokoelman seuraaminen on kiinnostavaa. Sama lakihan toimii myös saarnoissa.
Uskon edelleen viikoittaiseen lehtimediaan, hyvällä verkkosaavutettavuudella ryyditettynä. Tai toisin päin: erinomaisuus verkossa ei riitä, vaan myös viikoittaisen paperilehden on oltava rautaa.
Lehden avaamisen iltapäiväkahvien seuraksi täytyy tuntua lukijasta hienolta hetkeltä, muutoin yhteinen tarina päättyy nopeasti. Samoin lehden juttuineen on tultava vastaan nykylukijan sosiaalisen median seinillä tämän tästä, muutoin lehti muuttuu vähitellen merkityksettömäksi.
Kun toimittajalta kysyy, mikä on ollut uran paras juttu, kuuluu vastata, että se on vielä tekemättä. Elämän julmaa ironiaa on kuitenkin se, että oikeasti emme voi tietää, josko olemme jo parhaamme jossain välissä antaneet, emmekä vain itse ole tätä hoksanneet. Totuus paljastuu sitten joskus, jos on paljastuakseen.
En ajattele uraa. En mielestäni käy töissä, vaan suoritan tehtävää, jonka joskus nuorena sain. Ehkä sekin päivä tulee, jolloin tehtävä päättyy.
Jokaiseen viikkoon tulee lähteä sillä ajatuksella, että vielä on jokin tarina kertomatta.
Anssi Tiittanen
Kirjoittaja on RV:n verkko- ja uutispäällikkö.
