Keskiviikko 18. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Erkki, Eero, Eerikki, Eerik, Erik, Jerker, Erika

Onko pelottelu evankeliointia?

Suuri joukko pelottelukulttuurin kasvateista on kääntänyt selkänsä paitsi seurakunnalle myös Jumalalle, Elina Rautii kirjoittaa. (Sakari Röyskö)
Suuri joukko pelottelukulttuurin kasvateista on kääntänyt selkänsä paitsi seurakunnalle myös Jumalalle, Elina Rautii kirjoittaa. (Sakari Röyskö)

Kun koronakriisi oli edennyt rokotusvaiheeseen, eräs uskova kertoi evankelioivansa tuttaviaan uhkakuvilla lopun ajoista ja pedon merkistä. Ukrainan sodan sytyttyä toinen lähetti uskonasioista vieraantuneille lapsilleen Suomen valloittamiseen liittyviä Venäjä-profetioita. Samantapaista viestintää näkee myös sosiaalisessa mediassa, jossa jotkut kristityt levittävät kauhuskenaarioita maailman tapahtumista. 

Näiden vilpittömien uskovien tarkoitus lienee herätellä ei-kristittyjä hakemaan turvaa Jumalasta. On kuitenkin syytä kysyä, onko pelottelu tehokkain – tai edes ilosanoman hengen mukainen – evankeliointimenetelmä?

 

 

      Toivo taltuttaa suurimmankin vihollisen, kuoleman.

 

Takavuosina helluntaiseurakuntien saarnapöntöistä kuuli usein puhetta Venäjän hyökkäyksestä, lopun ajoista, uskovien vainoista ja ylöstempauksesta. Kulttuurin hedelmää on ruodittu viime vuosina muun muassa Retro- ja Metro-Facebook-ryhmissä ja -tapahtumissa. 

Moni on kertonut kärsineensä painajaisista ja pelkotiloista tai tehneensä elämänvalintoja, jotka ovat kaduttaneet myöhemmin – kuten jättäneensä opiskelematta Jeesuksen pikaisen paluun odotuksessa. Lisäksi suuri joukko ”pelottelukulttuurin” kasvateista on kääntänyt selkänsä paitsi seurakunnalle myös Jumalalle. 

Pelkästään hedelmiä tarkastelemalla voi huomata, ettei pelotteluun painottuva julistus ole saavuttanut sitä, mihin sillä on pyritty. Pelottelu ei ole tuonut ihmisiä lähemmäs Jumalaa vaan päinvastoin karkottanut heitä. Se ei ole rohkaissut levittämään evankeliumia vaan hylkäämään ilosanoman toimimattomana ja traumatisoivana huuhaana. 

Tehokas evankeliointimenetelmä pelottelu ei siis ainakaan ole. Mutta onko se myöskään ilosanoman hengen mukainen? 

 

Jeesuksen välittämän evankeliumin kärki ei ollut pelko vaan ilo kauan odotetun lupauksen täyttymisestä. Kun Jeesus aloitti tehtävänsä ja piti ensimmäisen julkisen puheensa, hän lainasi profeetta Jesajan sanoja messiaasta (Jes. 61:1–3): ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.” 

Jeesus ei siis tullut tuomaan huonoja uutisia tai särkemään, kahlitsemaan ja murehduttamaan ihmisiä. Hän tuli tuomaan Jumalan valtakunnan todellisuutta, jonka tunnusmerkit Paavali kiteyttää vanhurskaudeksi, rauhaksi ja iloksi Pyhässä Hengessä (Room. 14:17). Jeesus tuli valamaan rohkeutta ja toivoa, joka taltuttaa kaikista suurimmankin vihollisen, kuoleman, ja antamaan lupauksen siitä, että hän on kanssamme pimeimmissäkin hetkissä. 

Ennen kaikkea Jeesus tuli osoittamaan omalla elämällään ja kuolemallaan, kuinka paljon taivaallinen Isä rakastaa jokaista ihmistä. Siksi myös meidän pääviestimme tulisi olla se turva ja rakkaus, joka on tarjolla jokaiselle ihmisille tämän pelolla kyllästetyn ajan keskellä. 

 

Elina Rautio 

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja.



UUTISET