Nimipäivää viettää Yrjö, Jyrki, Jyri, Yrjänä, Jori, Georg, Göran, Örjan Jöran Jörgen, Jörn
Oletko sokea lahjoillesi? - "Kutsumukselleen sokea voi sortua vaatimaan toisilta samaa kuin itseltään"
”Joka osaa lukea, osaa laittaa ruokaa.” Sanonta sisältää ajatuksen ruuanlaiton helppoudesta. Kuitenkin samasta reseptistä toinen loihtii nautinnollisen makuelämyksen, kun taas toisen keitosta syödään mielihyvää teeskennellen. Samassa kokkaustilanteessa toinen voimaantuu, toinen stressaantuu. Toisen ruoka valmistuu käden käänteessä, toinen tuhraa askareen parissa koko aamupäivän.
Se, että käytössä ovat samat välineet, ei vielä takaa samanlaista lopputulosta.
Periaate pätee muihinkin taitoihin. Vaikka lähes kaikki Suomen aikuiset osaavat kirjoittaa, kuitenkaan jokaisesta ei tule hyvää toimittajaa tai kirjailijaa. Kaikki puhetaitoiset eivät pidä hyviä puheita eivätkä kaikki juoksutaitoiset hölkkää maratonia kahdessa ja puolessa tunnissa. Kykymme, motivaatiomme ja persoonamme ovat erilaisia, ja sen myötä tulokset.
Esimerkit urheilusta ja ammattimaisesta kirjoittamisesta saattavat huvittaa. Monelle on selvää, että on olemassa liikunnallisesti tai kielellisesti enemmän tai vähemmän lahjakkaita ihmisiä.
On kuitenkin monia lahjakkuusalueita, joita ei useinkaan tunnisteta itsessä eikä toisissa. Esimerkiksi käytännön tehtävät, kuten ruuanlaitto ja siivoaminen, nähdään usein asioina, joihin kuka tahansa pystyy, jos vain on viitseliäisyyttä.
Asenne näkyy muun muassa seurakunnan palvelutehtäviä jaettaessa: uudet tulokkaat pyydetään ensimmäisenä keittämään kahvia, ja jos he siinä onnistuvat, heille uskotaan ajan mittaan ”vaativampia” tehtäviä.
Yhtä lailla huomaamatta voivat jäädä monet muutkin lahjakkuusalueet. Tunnistamista saattavat vaikeuttaa esimerkiksi ympäristön arvostukset, itsetuntemuksen puute tai vertailu toisiin.
Lahjojen tunnistamatta jäämisessä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen kohdistuu itse lahjojen omistajaan, toinen toisiin ihmisiin.
Ensimmäisessä tapauksessa esimerkiksi käytännöllisesti lahjakas ihminen saattaa kokea koko elämänsä ajan, ettei ole saanut lahjoja eikä kutsumusta. Kokemus taas johtaa merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunteisiin sekä vertailuun, jossa toiset ihmiset nähdään lahjakkaampina ja tärkeämpinä.
Toinen ongelma on se, että kutsumukselleen sokea sortuu vaatimaan toisilta samaa kuin itseltään. Vapaakristillisten herätysliikkeiden historiassa piirre on näkynyt esimerkiksi evankelistojen painostavina evankeliointikehotuksina tai jumalanpalveluskäytäntönä, jossa yleisön edessä viihtyvät saarnaajat pyytävät spontaanisti seurakuntalaisia todistuspuheenvuorojen pitäjiksi. Takavuosina penkissä istui yksi jos toinenkin, joka odotti kylmä hiki otsalla, kävisikö kutsu.
Tällaisesta toiminnasta seuraa yhtä lailla vertailua, riittämättömyyttä ja alemmuudentunteita. Kutsumustaan tai lahjojaan toisiin projisoiva johtaja saa seuraajansa tekemään vääriä asioita – laihoin tuloksin. Samalla henkilöt sivuuttavat ne tehtävät, joita Jumala on tarkoittanut heidän tehtäväkseen.
Elina Rautio
Kirjoittaja on käytännöllisesti lahjaton Aikamedian toimittaja.
