Olen taas myöhässä

Reilu vuosi sitten eräs aamupäivä kului turkkilaisessa yksityissairaalassa hoidattamassa lomamatkalla ilmaantunutta vaivaa. Vakuutusyhtiön piikkiin tuli ensimmäistä kertaa elämässä pötköteltyä privaattihuoneessa, johon tarjoiltiin virvokkeita ja jossa hoitaja kävi varmistelemassa, että tyyny oli varmasti hyvin.

Televisiosta katselin paikallista kanavaa, josta näkyi vanhoja jalkapallo-otteluita ympäri vuorokauden. Kanavan idea on erinomainen: vanhaa jalkapalloa on ilmeisesti edullisesti saatavana kaikkialta maailmasta, ja katsojia riittää.

1990-lukuiset ottelut näyttävät nyt nostalgisen hassuilta. Väljät peliasut lepattavat tuulessa ja pelaajien hiukset ovat valtavan kokoisia.

Syntyi ajatus. Jos perustaisin tv- tai radiokanavan, se voisi lähettää vanhoja kokoustallenteita vuorokaudet läpeensä. Tilausta olisi varmasti: kukapa ei olisi törmännyt tilanteeseen, jossa vuosikymmeniä vanhan puhekasetin saarna on tuntunut yhä rautaisen ajankohtaiselta.

Olen ideani kanssa myöhässä, jälleen kerran. Esimerkiksi Radio Patmos lähettää jo vanhoja puheita kanavalla tämän tästä. Kesällä taas Nettikonffassa nähtiin vanhoja taltiointeja Keuruulta.

Itse asiassa vanhojen nauhojen äärellä voi tulla myös päinvastaisia tunnelmia. Kaikki joskus puhujalavalta lausuttu ei ole mitään ikiaikaista viisautta, jonka vaikutus jatkuu sukupolvelta sukupolvelle. Se, mitä lausun tai laulan (tai kirjoitan) tänään, ei välttämättä ole mikään timantti kymmenen vuoden kuluttua. Voi olla, ettei enää vuodenkaan jälkeen. Tai kuukauden.

Jumalan palvelemiseen sisältyy kehotus uudistumiseen. Minulla on oltava kaipaus siihen, että julistamani asia osuu maaliin juuri tänä syksynä, tätä päivää elävälle ihmiselle.

Huomaan luonnostani nojautuvani vanhaan, opittuun, hyväksi havaittuun. Ensimmäiset vuodet seurakunnanistuttajana ovat opettaneet, että asiat vanhenevat yllättävän nopeasti. Tuntuu jopa kammottavalta havahtua jakamasta näkyä, joka on todellisuudessa vanhaa, parasta ennen -päiväyksensä ohittanutta asiaa.

Tuoreet eväät saadaan Jumalalta. On oltava aikaa pysähtyä ja kysyä, mitä uutta tällä viikolla, mitä tänä syksynä.

Metaforan mukaan näky on kuin tiili, joka ”päivittyy” reunoiltaan. Jotain murretaan pois, jotain uutta liitetään tilalle toiseen päähän. Ajan saatossa koko tiili uudistuu.

Uskon, että yksi merkittävä syy loppuunpalamisille seurakunnissa on se, ettei Jumalan palvelijoiden näky ole päässyt päivittymään. Tehdään samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Pysytään uskollisina, mutta mille: omalle missiolle vai kutsujalle? Kutsuja kun kutsuu uudistumaan ja muuttumaan, ja kehittämään myös missiota.

Sanonnan mukaan, ”mieluummin eilisen saarna uudessa voitelussa kuin uusi saarna eilisen voitelussa”. Eiliseltä voidaan siis hyvin lainata tapoja, muotoja ja sanoja. Tärkeintä on, että sydän on kiinni tässä päivässä. Sisäinen uudistuminen kuitenkin yleensä muuttaa myös tekemisen tapaa.

Haluamme ehkä uudistua, mutta emme muuttua. Muutos pelottaa, mutta aito muutos kumpuaakin Herran armosta omasta sisimmästämme, ei jonkin ulkoisen paineen pakottamana.

Anssi Tiittanen

Kirjoittaja on toimittaja ja seurakunnanistuttaja Tuusulan Jokelasta.