Nuori ja vanha yhdessä?

”Olen nyt tullut siihen ikään, että on aika antaa tilaa nuoremmille ja siirtyä viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä.”

Olen kuullut tuon lauseen lukuisia kertoja, mutta äskettäin se herätti minussa varsinaisen vanhan (itsekkään?) naisen kapinan. Miksi pitää antaa tilaa muille? Miksi pitää siirtyä eläkkeelle? Ei Raamatussakaan puhuta mitään eläkkeelle jäämisestä.

Toki ymmärrän, että aika muuttuu ja nuoretkin tarvitsevat mahdollisuutensa. Ja toki eläkekin on hyvä asia, jos sitä tarvitsee raskaan työn, sairauden, kyllästymisen, muistin pätkimisen tai vain huvin vuoksi. On myös aloja ja asioita, joissa mennään sellaisella vauhdilla eteenpäin, etteivät Hercule Poirotinkaan harmaat solut riittäisi. Toisaalta on asioita, joissa kokemus ja viisaus ovat valttia. Ne ovat ominaisuuksia, jotka toisinaan kehittyvät ajan kanssa. Eikä Jumalan palvelutehtävässä ole käsittääkseni ikärajaa.

Tuntuu siltä, että ikä lokeroi ihmiset liikaa ja mahdollisuudet yhteisiin oivalluksiin ja kokemuksiin jäävät joulujuhlien varaan. Sukupolvet ja sukupuolet jäävät toisilleen vieraiksi siksi, ettei yhteistä jaettavaa tunnu olevan. Ei sitä kyllä haetakaan. Sukupolvien kuiluille ei tunnu löytyvän sillanrakentajia.

Aloittaisin seurakuntatilaisuuksista. Ainakin kerran vuodessa (joulujuhlan lisäksi)  kaikenikäiset voisivat kokoontua yhteen kiittämään Pyhää Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, mitä he ovat saaneet. Pikkuiset esittäisivät yhteislaulun, nuoret esittelisivät musiikkimakuaan, ilman että kalkkikset marssivat mielenosoituksellisesti ulos, ja vanhukset puhuisivat viisaita menneitä muistellen. Tai vaikka ihan eri järjestyksessä ja pakkaa sekoittaen. Lapset pitäisivät puheen, nuoret laulaisivat virsiä ja vanhukset esittäisivät tanssin pyhyyttä unohtamatta?

No, ei sitten. Ajattelin vain, että eri sukupolvien ja sukupuolien olisi hyvä tutustua toisiinsa ilman ennakkoluuloja ja ennakko-odotuksia. Jo se, että yrittää ymmärtää muita kuin kaltaisiaan, saattaisi lisätä yhteyttä ja johtaa jopa keskinäiseen toinen toisensa kunnioittamiseen ja arvostamiseen erilaisuudesta huolimatta. Voisipa hedelmänä syntyä rakkauttakin. Se vasta uudistaisi seurakuntaa, sitä kautta perheitä ja kokonaisia yhteiskuntia. Saattaisipa rakkaus laajentua käsittämään muitakin kun oman seurakunnan. Yhteisiin juhliin olisi mukava saada helluntailaisten lisäksi vaikkapa vapaakirkollisia, baptisteja, adventisteja, jopa luterilaisia?

Jos aloittaisimme ihan pienestä. Eri-ikäisten iltamista? Tai voisimme luoda siltoja ikäpolvien välille etsimällä yhteisiä harrastuksia. Nuoret voisivat opettaa senioreita tietokoneitten ja älypuhelinten käytössä. Mummelit voisivat pitää käsityökerhoa kaikenikäisille sekä mies-  että naispuolisille. Olettehan kuulleet, että nykyisin pojatkin virkkaavat.

Yhteyden hakemista kannattaisi laajentaa kauemmaksikin. Olisi mukava oppia laittamaan irakilaista ruokaa tai egyptiläistä tanssia.

No, eihän seurakunta nyt kaikkea voi olla kaikille, mutta voisiko ihan vähän muillekin kuin omille?


Salme Blomster

Kirjoittaja on Trigonos ry:n toiminnanjohtaja.