Näkökulma: Moka ja ihmisyyden tunnustaminen

(23.2.2023) Ajoin kiireissäni ja huolimattomuuttani kolmion takaa toisen auton eteen aiheuttaen kolarin ja todellisen vaaratilanteen sekä vastapuolelle että itselleni. Onneksi henkilövahinkoja ei tullut vaan taloudellisilla kustannuksilla selvisin. Nekin kyllä harmittavat, mutta olen miettinyt, mitä tästä oppisin ja voiko tällaisesta mokasta avoimesti puhua vai pitääkö hävetä vain itsekseen? Jotenkin tuntuu siltä, että parempi on tuoda asiat julki kuin vaieta, ja näin teen tätä juuri nyt. 

Avoimuus ja rehellisyys auttavat ainakin minua pohdiskelemaan eri elämän ilmiöitä monelta kannalta. Keskustellessa eri ihmisten kanssa löytää uusia näkökulmia. Avoimuus ja rehellisyys johtavat myös aitoihin kohtaamisiin, joissa saa olla juuri sitä, mitä on. Ei tarvitse olla huonompi eikä parempi, vaan saa olla oma itsensä ja tuoda julki sen, miltä itsestä tuntuu. Pitää myös kuunnella, mitä toisella on sanottavaa, ja sitä kautta syntyy aito kohtaaminen ihmisten välille.

     Parempi on tuoda asiat julki kuin vaieta.

Meinasin ensin laittaa tähän jonkin sopivan raamatunkohdan, mutta hoksasin, että usein käytän joitakin Raamatun kohtia hyödyksi perustellessani omia näkökantojani asioihin. Joskus ne on täysin irrotettu asiayhteydestä ja tarkoitus on vain pönkittää omaa mielipidettä. Joskus käy myös niin, että hengellinen puhe on enemmän siteeraamista kuin omaa ajattelua, ja joskus jopa niin, ettei itsekään ymmärrä, mitä julki tuo. Usein myös käytetään sellaisia kielikuvia, joiden vuoksi ymmärtäminen jää todella kuulijan vastuulle. 

Päihdetyössä olen oppinut, että kuntoutumisen edellytys on oman elämän rehellinen tarkastelu ja mokiensa avoin tunnustaminen. Ei se auta, jos syyttää muita tilanteestaan. Sen sijaan asioiden rehellinen tunnistaminen, tunnustaminen ja sitten uusien selviytymiskeinojen löytäminen tuo mahdollisuudet kuntoutumiseen. 

Kun uskoo siihen, että taivaan Isä rakastaa minua tällaisena kuin olen ja haluaa minulle hyvää, niin elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta eikä tarvitse kemiallisia aineita kestääkseen elämää. Kohta alkaakin jo tuntua siltä, että kuinka voisi auttaa myös kavereita, kun itse on löytänyt apua elämäänsä. 

Näitä prosesseja on tässä työssä saanut nähdä, ja ne kannustavat samaisessa työssä eteenpäin. 

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa (11:28–39): ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” 

Hiljainen ja nöyrä tarkoittaa nähdäkseni juuri sitä, että tunnustaa oman tilanteensa ja tekonsa rehellisesti eikä selittele ja sepittele. Tämä antaa mahdollisuuden keveään kuormankantoon ja lepoon. 

Jälleen muuten mokasin, kun siteerasin Raamattua, vaikka niin minun juuri ei pitänyt tehdä. Se kertoo minun ja yleensäkin ihmisen epäjohdonmukaisuudesta ja vaillinaisuudesta. Mutta onneksi ei meidän tarvitse olla muuta kuin ihminen. 

Jouko Vuorenniemi 

Kirjoittaja on Kan ry:n toiminnanjohtaja.