Naisen ääni

”Kylläpä kilikattaa”, oli ukillani tapana tuumata, kun mummo antoi palautetta reippaaseen sävyyn. Naisen äänioikeus ja mieli­piteen vapaus on vallinnut Suomessa jo niin kauan, että se on lä­hes itsestäänselvyys. Joskus jopa kuulee keskusteluissa sävyjä, jotka huolestuneena miettivät, menivätköhän naisen oikeudet jo miehen edelle.

 

Hieman erilaista näkökulmaa asiaan antaa muualla asuvien naisten tilanteen tarkastelu. Jordaniassa, ja muutenkin islami­laisessa maailmassa, on yleistä ajattelu, että varsinkin naisen tulee pitää huoli siitä, että ei puheellaan, äänensävyllään tai muutoinkaan aiheuta pahennusta, väärinymmärrystä tai suora­naista flirttailua.

 

Ystäväni Jordaniassa kertovat, että Islamin pyhiin teksteihin on kirjoitettu varoitus, jossa sanotaan, että naisen ääni on häpeä, joka pitää piilottaa. Jos nainen nyt jostakin syystä käyttäisi ään­tään väärin, siitä ei mitään suoranaista rangaistusta ole säädetty, mutta kyllähän sitä muut ihmettelevät – ja sitä kautta nainen ai­heuttaa häpeää suvulleen. Lopullinen rankaisu tulee Jumalalta, jos nainen paratiisiin asti yltää.

 

Meitä muualta tulijoita katsotaan usein pitkään ja hitaasti syystäkin, mutta varsinkin, jos erehdyn nauramaan ääneen. Sitä ei pidetä soveliaana, ja se pitäisi saada kitkettyä pois.

 

Kouluttaessamme naisia törmäämme helposti tilanteeseen, että nainen ei halua vastata ääneen, vaan hän kuiskaa asian koulut­tajalle. Tai mielipidettä kysyttäessä hän häkeltyy, sillä koskaan aikaisemmin ei hänen mielipidettään ole pyydetty – eikä sitä ole silloin tarvinnut muodostaakaan. Kriittisen ajattelun mahdolli­suutta ei juurikaan ole annettu, ja auktoriteettien valta ja voima ovat niin uskonnossa kuin koulutuksessakin suuret.

 

Onneksi tämä ajattelu on pikkuhiljaa murtumassa, ja ainakin Jordanian pääkaupunkiseudulla paremmissa kouluissa myös oppilaiden mielipidettä kuullaan. Kuitenkin muutos on hidasta, ja jos uskontoa käytetään keppihevosena ja kriittinen ajattelu leimataan lähes synniksi, kansa vaikenee.

 

Iloksemme olemme huomanneet, että pitkäkestoisen ja tii­viin yhdessä työskentelyn, luottamuksen ja asioiden jakamisen kautta naisten ääni on löytynyt – ja myös rohkeus käyttää sitä. Ihmisoikeuskoulutusten, kommunikaatiotaitojen harjoittelun ja itsetuntoa vahvistavien tehtävien kautta olemme pohtineet, mi­ten nainen joka puolella maailmaa on arvokas, miten hänelläkin voi olla mielipide ja miten sen voi tuoda julki niin, että ei liikaa provosoi ja aiheuta hämmennystä. Se onkin varmaan työmme yksi haastavin asia; minkä verran kehitystä ja uudistusta on tar­peen ja mahdollista, ja minkä kokoisin askelin etenemme.

 

Suomessa kasvatamme lapsemme reagoiviksi, sanoviksi ja ajat­televiksi. Viime vuosina maahamme on tullut lisää erilaisia op­pijoita, jotka ovat nyt monenlaisen haasteen edessä. Sen lisäksi, että heidän pitäisi oppia kieli ja kulttuuri, he joutuvat myös harjoittelemaan sitä, että mielipiteen ilmaisu on oikeus ja jopa velvollisuus. Ehkäpä jonakin päivänä he voivat siirtää sitä oppia myös omaan maahansa niin, että kriittinen ajattelu ja jokaisen ääni tulee esille – ja maa voi kehittyä myös sitä kautta.

 

 

Katja Köykkä


Kirjoittaja on Fidan vaikuttamistyön asiantuntija.




40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja