Mitä opin Jehovan todistajilta

Kaksi vuotta sitten syksyllä Ristin Voitossa julkaistiin kirjoittamani juttukokonaisuus Jehovan todistajista. Sain kolmen sivun kokonaisuudesta enemmän lukijapalautetta kuin tähän saakka mistään kirjoituksestani lehdessä.

Jutussa kerroin ystävystymisestäni paikallisten Jehovan todistajien kanssa, vierailuista valtakunnansalilla ja liikkeen Suomen-päämajassa sekä keskusteluista heidän ja liikkeen piiristä vapaakirkolliseksi kristityksi kääntyneen henkilön kanssa.

Jutun tyyli kertoa Jehovan todistajista poikkesi helluntailaisten perinteisestä lähestymistavasta. Ovikelloa soittaneet Mikko ja Jenna esiteltiin elämänmyönteisinä ja kiinnostavina henkilöinä. Kirjoitin Mikon lievästi manipulatiivisesta otteesta keskusteluissa ja toisaalta arvaamattomasti löytyneestä yhteisestä osasta uskoa, jonka saatoimme jakaa. Lukijapalautteissa nousikin esiin lukijoiden omassa arjessa noussut yllättävä kokemus hengellisestä yhteyden tunteesta Jehovan todistajien kanssa. Jotkut vertasivat kokemaansa tilanteisiin juutalaisten kanssa: usko samaan Jumalaan yhdistää, vaikka toinen osapuoli suhtautuisi jopa vihamielisesti käsitykseen Jeesuksesta, saati Pyhästä Hengestä.

Irrottautuessani aikanaan omistautumista vaatineesta jutusta jäi mieleeni elämään kysymys juuri Pyhän Hengen roolista kristityn elämässä. On kiusallista huomata, että jopa monilla helluntailaisilla usko häneen muistuttaa tosiasiassa jonkin verran Jehovan todistajien käsitystä. Hehän uskovat pyhän hengen (pienellä kirjoitettuna) olevan sähkövirtaan verrattavissa oleva Jehovan voimavaikutus. Kysymys ei ole kolmiyhteisen Jumalan yhdestä persoonasta.

Usein helluntailaistenkin kokouksissa rukoillaan, että ”Herra, anna sinun Pyhän Henkesi vaikuttaa täällä tänään” tai pyydetään, että ”Isä, anna meille Pyhän Hengen voimaa”. Hierarkia tuntuu olevan selvä: Isä on Jumala, Jeesus on Jumalan poika ja Pyhä Henki persoonaton ja kasvoton ilmapiiri. Monille Pyhä Henki on ”se”, ei ”hän”.

Juuri rukoukset puhuvat selkeintä kieltä siitä, miten ja mihin ihminen uskoo. Helluntai-karismaattisen oppikokonaisuuden allekirjoittaminen periaatetasolla ei riitä: usko on sydämeen omaksuttu käsitys Jumalasta. Ja sydämen kyllyydestä suukin puhuu.

Uskon, että monen olisi hyvä juuri rukoillessaan alkaa puhutella Pyhää Henkeä persoonana ja oppia sanomaan, ”sinä Pyhä Henki”. Yhtään ei haittaa, jos mielikuvissamme osaisimme nähdä Pyhän Hengen henkilönä, jolla on kasvot, kädet ja jalat. Näemmehän Isänkin usein sielumme silmin esimerkiksi vaaleana, muhkeapartaisena vanhempana miehenä ja Jeesuksenkin renesanssitaiteilijoiden näkemyksen mukaisena. Miksi Pyhälle Hengelle ei voisi kuvitella ilmiasua – muunkin kuin kyyhkysen tai tulenliekin?

Satavuotiasta helluntailiikettä haastetaan löytämään Pyhä Henki uudelleen. Yksilötasolla moni saattaa olla löytämässä hänet ensimmäistä kertaa.


Anssi Tiittanen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimituspäällikkö.