Millainen hengellinen kasvattaja  olet?

”No hei Lassi/Lilli, mitä kuuluu? Onpa sulla hieno auto siinä. Onko koulussa/kerhossa ollut kivaa? Mitäs pyhäkoulussa tänään leikittiin? Nyt mä kyllä nappaan sut!” *lähtee ajamaan lasta takaa*

Edellä kuvitteellisen (lähes, mukana vaikutteita monestakin ihmisestä eri seurakunnista) hengellisen kasvattajan satunnaiset kootut repliikit yhdeltä sunnuntailta.

Seurakunnan kaikki aikuiset kasvattavat läsnäolollaan, olemuksellaan ja viestinnällään kaikkia seurakunnan lapsia. Kasvatat, vaikka et muuta kuin hymyilisi lapselle. Silloin lapsi näkee, että hyväksyt hänet ja ymmärtää Jumalankin hyväksyvän hänet.

Kasvatat lasta silloinkin, kun katsot häntä paheksuvasti. Silloin viestit, että lapsi ei kelpaa, että hänessä on jotakin vikaa tai että hän ei osaa (taaskaan) käyttäytyä oikein. Jos tällaisia kokemuksia kasaantuu ihmiselle paljon, hän alkaa ajatella, ettei Jumalakaan hyväksy häntä tai pidä hänestä.

Hyvä hengellinen kasvattaja on suunnilleen samanlainen kuin hyvä vanhempi: kuuntelee lasta mutta asettaa myös rajat. Hän on jämäkkä mutta lämmin, viisas (pohtii tosissaan esimerkiksi kysymystä ”paljonko synti painaa?”) mutta ymmärtävä. Hän kysyy, mitä kuuluu, on kiinnostunut lasta koskettavista asioista, tempaa lapsen mukaan juttuihinsa ja on mieleltään taipuisa.

Ei lapsi kaipaa jatkuvaa pelleilyä tai mene rikki kieltämisestä. Mutta tervettä aikuisuutta on sekin, että voi joskus vääntää naaman hassuun asentoon ja nauraa lapsen kanssa. Ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta sekin on hengellistä kasvatusta: antaa malli huumorista,
nauramisesta, elämästä nauttimisesta aidosti turvallisissa puitteissa, Jumalan kämmenellä. Jos ja kun lasta taas joutuu joskus kieltämään, on suuri taito ja lahja osata tehdä se niin, että myös kokemus Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta välittyy.

Vaikka lapsen hengellinen kasvatus tapahtuu suurilta osin kotona ja seurakunnassakin muualla kuin erikseen lapsille järjestetyissä kokoontumisissa, pyhäkoulut ovat tärkeitä. Annan suuren hatunnoston sille, joka saa vangittua kuusivuotiaani huomion ja kerrottua
hänelle Raamatun totuuksista niin että lapsi saa kiinni ideasta ja jää miettimään asioita.

Pyhäkoulussa pitäisi olla seurakunnan parhaat opettajat varustettuna lapsia kiinnostavilla opetusmenetelmillä ja -välineillä. Väitän, että pyhäkoululaisten eteen astuvat opettajat ovat ainakin kaikkein rohkeimpia, lapset kun eivät vielä kaunistele käytöstään ja kuuntele kohteliaisuudesta. Vähän hutaisten tehty saarna ei menekään läpi vain koska ”tykkään tästä puhujasta ihmisenä” tai ”onhan se sentään meidän seurakunnan pastori”.

Toisaalta lapsilta oppii armollisuutta – vähemmän on enemmän. Sano mieluummin yksi tarkkaan muotoiltu lause tai laula yksinkertainen laulu kuin esitä viiden minuutin monologi. Suurin osa hengellisestä kasvatuksesta tulee joka tapauksessa suhteestasi lapseen.

Osaan vieläkin laulaa alusta loppuun Taivaan Isä suojan antaa ja monta muuta hengellistä laulua. Opin ne neljävuotiaana seurakunnan päiväkerhon tädiltä, jonka lämmin olemus on jäänyt loppuelämäksi mieleeni.


Anna Lehtinen
Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.


40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja