Maslow ja seurakunta

Amerikanjuutalainen psykologi Abraham Maslow julkaisi vuonna 1943 artikkelin A Theory of Human Motivation. Siinä hän esittelee klassikon aseman saavuttaneen teoriansa, jota
kutsutaan Maslowin tarvehierarkiaksi. Sen mukaan ihmisen tarpeet muodostavat hierarkian (arvojärjestys), ja ne voidaan luokitella tyydyttämisjärjestyksen mukaan.

Ensimmäisinä ovat fysiologiset tarpeet, kuten nälkä ja jano. Seuraavalla tasolla ovat turvallisuuden tarpeet. Kolmannella tasolla tulevat sosiaaliset, yhteenkuulumisen ja ystävyyden tarpeet, sitten arvostuksen tarpeet. Korkeimmalla tasolla ovat itsensä toteuttamisen tarpeet.

Maslowin tarvehierarkia perustuu ajatukselle, että vasta alemman tason tarpeiden täytyttyä tiedostetaan ylempien tasojen tarpeet. Silti ylempien tasojen tarpeita voidaan täyttää samalla alempien tasojen kanssa.

Mitä tekemistä Maslowin tarvehierarkialla on seurakunnan kanssa? Paljonkin, puhuuhan Raamattu tarpeiden täyttämisestä. Miten sitten seurakunta voi osallistua niiden täyttämiseen? Tämä on pohtimisen arvoinen asia, sillä ratkaisujen löytyminen voi merkittävästi edesauttaa ihmisten integroitumista eli ”kotoutumista” seurakuntaan.

Kun seurakuntaan tulee uusia ihmisiä, heidät otetaan mukaan toimintaan. Sopiva toimintamuoto edistää kotoutumista, koska aletaan kokea yhteenkuuluvuutta. Ystävien saaminen vahvistaa lisäksi turvallisuuden tunnetta, eli samalla täyttyvät sekä toisen että kolmannen tason tarpeet.

Olisi kuitenkin hyvä ajatella kotoutumisasiaa syvemmin kuin vain toimintana. Tarpeiden täyttäminen on muutakin. Huomaamme sen erityisesti ylimmillä, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tasoilla. Näissä lienee seurakunnissa petraamista, sillä ne ovat nykyihmisen paljon kaipaamia, usein täyttymättömiä tarpeita.

Niukempina aikoina oltiin enemmän kuin tyytyväisiä, jos kolmen alimman tason tarpeet täyttyivät. Ruoka ja juoma, turvallisuus, yhteenkuuluminen ja ystävyys… se ei ollut vähän. Seurakuntaan, joka kykeni edistämään tällaisten tarpeiden täyttymistä, oli kiitollista kuulua. Näemme vieläkin saman kiitollisuuden meitä köyhemmissä kulttuureissa näiden tarpeiden täyttyessä.

Vähitellen, kun on tiedostettu ylempien tarpeiden olemassaolo, ei jakseta enää olla tyytyväisiä vain kolmen alimman tason tarpeiden täyttymiseen. Arvostuksen tarve olisi hyvä tiedostaa seurakunnissa jo siksikin, että siihen ei ole edes vaikea vastata. Kun osoitamme arvostusta toisillemme, saamme kaikki hyvän mielen. Opimme samalla itsekin arvostamaan itseämme.

Itsensä toteuttamisen tarve on ylimpänä hierarkiassa, ja se on haastavin täytettävä. Seurakunnassa kun itsensä toteuttamisen tulee olla myös kokonaisuuden kannalta hyväksyttävää ja seurakuntaa rakentavaa. Ei se silti mahdoton haaste ole, jos uskomme Jumalan meille antamaan tarkoitukseen.

On varmaa, että seurakunta, joka voi auttaa ihmisten korkeimpia tarpeita täyttymään, on seurakunta, josta ei tänäkään aikana tule tyytyväisiä ja kiitollisia ihmisiä puuttumaan.


Tapio Lohikko

Kirjoittaja on Tampereen baptistiseurakunnan pastori.