Lupa pelätä

20.3.2024 | Viime syksynä huomasin, kuinka uutiset alkoivat vaikuttaa minuun. Näin levottomia unia ja säpsähtelin yöllisiä aura-auton ääniä kuvitellen niitä panssarivaunujen ääniksi. 

Vähitellen pelko muutti asumaan sisälleni niin, että pyörittelin jatkuvasti erilaisia kysymyksiä mielessäni. Entä jos joku murtautuu meille sisään? Entä jos ajan kolarin? Entä jos joudun vainon keskelle? Entä jos sairastun vakavasti, enkä tajua mennä heti lääkäriin?  

Pelon keskellä huomasin muistavani hyvin uutisia ja harvinaisia tilanteita, joita joillekin oli joskus jossakin sattunut. Vuosien mittaan olen ylipäätänsä huomannut, että entisestä riskien ottajasta kuoriutuu useissa tilanteissa pelkuri. Näen itseni kaatuneena jo ennen kuin lasken rinnettä alas, ja kovassa vauhdissa kuvittelen kolarin.

       Kristus pelkäsi Getsemanessa ja silti toteutti suunnitelman, joka tuotti kipua ja kärsimystä.

Hyvä puoli pelossa on se, että erilaiset kuvitelmat ja ajatusrakenteet saavat rukoilemaan useammin sekä muistamaan lapsuuden pyhäkoululauluja. Näiden lisäksi omien pelkojen tunnistaminen on saanut monesti tuntemaan empatiaa pelkääviä ja kärsiviä ihmisiä kohtaan. 

Millaista olisikaan elää joka päivä sodan keskellä? Millaista olisi oikeasti elää todellisten vaarojen ja uhkien keskellä? Uutiset eivät enää näyttäydy vain turruttavana tietona, vaan niiden takana elävät ihmiset herättävät myötätuntoa. 

Olen kysynyt Jumalalta usein, miksi pelko valtaa välillä mielen ja miksi en voisi olla sellainen uskonsoturi, joka ei koskaan pelkäisi mitään. 

Miksi teininä minua sanottiin ihmiseksi, jolla ei ole itsesuojeluvaistoa, ja nyt sitä vaistoa on toisinaan liikaakin?  

Kun kuitenkin luen Raamattua, löydän sieltä Jeesuksen, joka pelkäsi. Ei hänkään olisi inhimillisesti tahtonut ristille kokemaan kipua ja kärsimystä. Mutta Hän teki sen, koska se kuului pelastussuunnitelmaan. Samaan aikaan Hän pelkäsi ja rukoili ahdistuneena, että Hänen maljansa menisi ohitse.  

Jos siis Jeesus pelkäsi, on ehkä ok myös minun pelätä. On ok kavahtaa kärsimystä ja toivoa, ettei joutuisi kokemaan sitä.  

Ehkei uskossa kasvamisen ydin ole se, että meistä tulee täydellisen pelottomia, vaan se, että voisimme oppia luottamaan enemmän Jumalaan ja ymmärtämään, että kaikessa tapahtukoon Jumalan tahto, ei minun. 

Vaikka pelottaisi ja vaikka toivoisi kärsimyksen kulkevan ohitse, tiedän Jumalan rakastavan ihmistä. Kristus pelkäsi Getsemanessa, ja silti Hän toteutti suunnitelman, joka tuotti kipua ja kärsimystä. Jos haluamme kasvaa Kristuksen tuntemisessa ja Kristukseen kaltaisuuteen, pakettiin kuuluu myös inhimillisyys, joka ei aina tunnu autuaalle. 

Ehkä minun ei tarvitse kasvaa uskonsankariksi, joka ei koskaan pelkää vaan jatkaa kasvua tuntemaan Jumala, joka myös pelkäsi Getsemanessa ja sallii myös minun pelätä.  

Eveliina Hokkanen 

Kirjoittaja on kirjailija ja virkavapaalla oleva pastori, joka sijaistaa tällä hetkellä IK-opistossa.