Luonteella on arvoa

Nykykulttuurissa palvomme ulkonäköä, arvostamme asiantuntijatietoa ja ihailemme lahjakkuutta. Sen sijaan luonteen kauneudelle emme huomaa antaa sille kuuluvaa arvoa. 

Suomalaiseen kasvatusajatteluun kuului aina 1970-luvulle saakka luonteenkasvatus. Se nähtiin elämänmittaisena kehitystehtävänä ja tärkeänä osana myös aitoa sivistystä. Pyrkimyksenä oli moraalisten arvojen omaksuminen, hyveiden sisäistäminen ja eettisesti vahvan luonteen kehittyminen. Martti Helan oppikirja Luonteenkasvatuksen etiikka (1948) on tästä mainio esimerkki. Teos onkin tuttu monille sodan jälkeisen ajan opettajille ja muille ammattikasvattajille.

     Keskeisenä valintakriteerinä oli tehtävään sopiva luonne.

Ajattelutapa kuitenkin muuttui 1900-luvun lopulla, jolloin modernin psykologian myötä ihmisen persoonallista kasvua alettiin kuvata toisenlaisin käsittein. Myös sana luonne katosi yleisestä kielenkäytöstä. Vaikka emme ole enää vuosikymmeniin puhuneet luonteenkasvatuksesta, asian merkitys ei ole yhtään vähäisempi. 

Luonne tulee esiin kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Se näkyy ajatusten ja tunteiden ilmaisussa ja vuorovaikutuksen tyylissä. Se heijastaa myös ihmisen persoonallista kasvua. 

Toisin kuin suurelta osin geneettisen perimän pohjalta määräytyvä temperamentti, ihmisen luonne voi muuttua ja kehittyä. Kehittyneellä luonteella on filosofi Frank Martelan sanoin tunnekuntoisuutta selvitä myös negatiivisista asioista ja elämän vastoinkäymisistä. Luonteen vahvuus antaa ihmiselle sisäistä käyttövoimaa, jonka varassa hän voi pyrkiä aktiivisesti kohti arvokkaita päämääriä. 

Luonteen tärkeä merkitys näkyy myös Raamatussa. Kun apostoli Paavali antoi Timoteukselle rekrytointiohjeita seurakunnan vastuutehtävissä toimivien henkilöiden valintaan, hän kiinnitti eniten huomiota luonteenpiirteisiin. Keskeisenä valintakriteerinä oli tehtävään sopiva luonne. 

Luonteen kasvu on myös hengellisen kilvoituksen korkea päämäärä. Pietarin mukaan pyhityksen tarkoitus on, että ”tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta”. 

Seurakunnan historia osoittaa, että monet yhteistyön ongelmat, ristiriidat ja hengelliset tappiot ovat aiheutuneet usein kasvamattomien luonteiden yhteentörmäyksistä. Nykyisin tällaisia törmäyksiä näkee erityisen paljon sosiaalisen median keskusteluissa, joilla on taipumus muuttua itsepäiseksi ja krooniseksi riidankylvöksi. 

Luonteella on ratkaiseva merkitys ihmissuhteissa ja sen myötä myös hengellisessä palvelutyössä. Kristitty, jonka luonteessa Jumala on tehnyt kasvattavaa työtään, heijastaa oman persoonansa kautta jumalallisia ominaisuuksia, kuten nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Aitojen hyveiden kohtaamisessa tunnistamme samalla jotain Jumalan moraalisesta luonteesta. Siksi tällainen kohtaaminen tekee aina vaikutuksen. 

Ehkäpä olisi syytä ryhtyä arvostamaan luonteen merkitystä enemmän myös seurakuntaelämässä. On hyvä tavoitella ihmeitä ja armolahjoja. Mutta on vähintään yhtä tärkeää kasvaa ihmisenä ja tavoitella luonteen kauneutta. 

Leevi Launonen 

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden emerituspäätoimittaja.