Löytyköön edelleen

Olemme seurakunnissa eläneet kiireistä syksyä, kun pitkään valmisteltu Se löytyi -kampanja on pian virallisesti saateltu loppusuoralle. Kun medianäkyvyys alkaa vähitellen laantua ja viimeiset seurakuntakohtaiset ja alueelliset missiotapahtumat on saatu pois päiväjärjestyksestä, olisi luonnollinen reaktio hengähtää helpotuksesta ja vaihtaa työhaalarit lepotuoliin. Työ on tehty. 

Missio ei kuitenkaan ole ohi. Seurakuntien Se löytyi -tilaisuuksia järjestetään edelleen pitkin syksyä, tapahtuman nettisivut on luvattu jättää käyttöön vielä pitkäksi aikaa, ja kampanjakirja löytynee vielä vuosia lukemattomista suomalaiskodeista.

      Siksi missio on oikeastaan vasta alussa.

Mutta mitä jo tämän ensimmäisen kuukauden aikana on tapahtunut? Moni on pitkästä aikaa tai ensimmäistä kertaa päätynyt seurakunnan tilaisuuteen tai tullut kohdatuksi joko jossain tuhansista missiotapahtumista tai mission puhelin- tai chat-palvelun kautta. Ja moni seurakuntalainen on uskaltanut kertoa toisille siitä, mitä on Jumalassa löytänyt. Suomen ja Suomessa asuvien puolesta on rukoiltu enemmän kuin vuosiin. 

Siksi missio on oikeastaan vasta alussa. Nyt alkaa varsinainen työ, jota ei hoideta kuukaudessa tai kahdessa. Saamme auttaa kampanjan aikana saavutettuja ihmisiä kasvamaan Jeesuksen seuraajiksi, hänen opetuslapsikseen. Ja opetuslapseuttaminen ei toteudu pelkästään sunnuntain jumalanpalveluksissa vaan toisten uskovien kanssa jaetussa arjessa. 

Syyspäivillä puhuttiin siitä, kuinka pienryhmien merkitys on viime vuosina korostunut entisestään. Seurakunnat, joilla on ollut toimiva pienryhmärakenne, eivät ole menettäneet yhteyttä niissä olleisiin ihmisiin edes koronarajoitusten aikana. Olemme itsekin huomanneet, että ne, jotka olivat jo ennen koronan alkamista sitoutuneesti mukana pienryhmissä, ovat edelleen seurakunnassa. 

Mutta kyse ei ole ihmisten säilyttämisestä vaan rohkaisemisesta, tukemisesta ja rakastamisesta. Pienryhmissä sovelletaan omaan elämään sunnuntaina kuultua. Suomessa on myös järkyttävän paljon yksinäisyyttä. Itselläni syvimmät seurakunnissa syntyneet ihmissuhteeni ovat syntyneet pienryhmissä ja palvelutiimeissä. Niissä jaetaan elämää ihan oikeasti. 

Nyt on aika avata ehkä vuosiakin samalla kokoonpanolla kokoontuneiden ryhmien ovet ja ikkunat ja luoda lisää tilaa ja rakenteita uusille seurakuntiin tulijoille. Ei jätetä mission aikana Jumalaa etsineitä ihmisiä yksin, vaan otetaan heidät mukaan yhteyteen. Uskoon tulijat tarvitsevat rinnallakulkijoita ja ystäviä, joiden kanssa uskossa kasvetaan eteenpäin ja opitaan tuntemaan Jumalaa yhä paremmin. 

Kirjoitan tätä kolumnia seurakuntamme rukousillan jälkeen. Yksi pienryhmänjohtajamme toi iltaan kiitosaiheena äskettäisen kokoontumisen – raavaat miehet rakastavat yhdessä Jeesusta ja kokevat aitoa, syvää yhteyttä. Kyseisessä ryhmässä puolet mukanaolijoista ovat uusia tai uudistuneita uskovia. 

Muuten: esimerkiksi Tampereen helluntaiseurakunnan tuorepuristettu solunäky saattaisi olla usealle seurakunnalle hyvä apu nyt alkavan mission toteuttamiseen. 

Veera Hug 

Kirjoittaja on vanhempainvapaalla oleva äiti, vaimo, seurakuntaa istuttava pastori sekä Helluntaikirkon StartUp -työryhmän jäsen.