Kykenenkö hiljentymään?

Luin vastikään mielenkiintoisen kirjoitelman otsikon: ”Tykitystä, vai hiljentymistä?” Kyseisen lukukokemuksen jälkeen jäin pohtimaan, ovatko tykittäminen ja hiljentyminen muka toistensa vastakohtia.

Termeille antamamme sisällöt auttavat kysymykseen vastaamista. Vaikeneminen, kuuntelun tehostaminen ja häiritsevien sivuäänien eliminoiminen ovat osa hiljentymistä. Tykitys ei enää liity ainoastaan sotaterminologiaan. Ilmaisulla voidaan kuvata myös jatkuvaa, keskeyttämätöntä ja tehokasta toimintaa. Urheilumaailma on ottanut ilmaisun omakseen kuvatessaan mallikasta yksilösuoritusta, joka kruunaa esimerkillisen ja tuloksekkaan toiminnan.

Hiljentymistä vieroksutaan usein huonoilla perusteilla. Se voidaan kokea ajanhukaksi, tehottomuudeksi, tuloksettomuudeksi tai rytmistä karkaamiseksi. Tykitys, tehokkuus ja hyökkäävyys ovat esimerkkejä toimista, joilla tulosta väitetään syntyvän. Tykitys synnyttää toivottua tekemisen melua, josta hiljentymisen kautta pyritään hetkeksi pois.

Hiljentyminen on kyky, jota me voimme osittain hallita. Siihen liittyy taito vähentää vauhtia, pysähtyä. Toisinaan hiljentyminen voi tapahtua myös ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tuolloin kokemiseen liittyy usein myös kipua ja tuskaa. Pakkopysähdys, jota emme enää itse hallitse, on usein kaikkein kivuliainta. Eteneminen ei enää ole mahdollista riittävän suuren esteen ilmaantuessa tiellemme.

Meille on annettu kyky pitää nopeus ja sitä ohjaava voima tasapainossa. Kiihtyvä vauhti ilman kykyä pysähtyä on uhka. Pysähdys ilman etenemistä johtaa puolestaan usein jumittumiseen. Hiljentymisen ja kiihdyttämisen on toimittava sopusoinnussa toinen toistensa kanssa.

Tykittämistä leimaa usein kuvitelma, että panokset eivät ole vähissä. Sarjatulen ampuminen voi tapahtua sanoilla ja teoilla ilman rajallisuuden kokemusta tai tunnetta. ”Anna palaa”- tai ”kyllä lähtee” -mentaliteetti ei laske välttämättä paukuttelun kustannuksia. Näiden väärien asenteiden kanssa on usein helppo lähteä mukaan elämän kiihdytyskisaan. Vauhdin kasvaessa pysähdys ja hiljentyminen eivät enää onnistu ilman varavarjoja. Ne ovat hiljentymistä nopeuttavia teknisiä apuvälineitä.

Miksi sitten elämässä on hyväksi hiljentyä ajoittain? Kiirehtiessäni en välttämättä näe, kuule, haista tai aisti elämän moniulotteisuutta sen kaikessa rikkaudessa. Hiljentyminen laajentaa usein näkökykyämme ja lisää mahdollisuutta kuulla myös vähemmän äänekkäät ilmaisut ja huokaukset.

Tehokkuutta ihannoivan elämän paradoksi on edelleenkin se, että myös vaikenemalla ja olemalla hiljaa voidaan voittaa suuriakin taisteluja. Hiljentyminen voi parhaimmillaan lisätä armollisuutta suhteessa itseemme ja toinen toisiimme.

Juuri armollisuuden oivaltaminen vähentää tarvetta elämän juoksuradalla tapahtuvaan revittelyyn. Onnistumisen tunne ei enää rajoitu vain tekemiseen, vaan voi iloita myös olemisen rikkaudesta.


Ari Joensuu

Kirjoittaja on Fida Internationalin aluejohtaja.