Korona tarjoaa aikakonekokemuksen 

Pitkin karanteenikevättä kentältä kuului erilaisia lohkaisuja, joilla yleensä hennosti huvittuneina kuvailtiin elämää verkossa kokoontuvana seurakuntana. 

Nyt kuuluu asiaan lausua ilmoille toive, että seurakunnan nettikokousajasta jäisi elämään vahvempi verkossa näkymisen ja vaikuttamisen kulttuuri. Aika näyttää, kuinka toteutumiskelpoisia nämä haaveet ovat. 

Muutaman henkilön porukalla tehty nettikokous on todennäköisesti ollut parhaimmillaan suorastaan letkeä kokemus. On syntynyt uudenlaista yhteyttä ja tiimihenkeä – pienellä porukalla. 

Moni vastuunkantaja on hiljaiselta rukoushuoneelta poistuessaan yllättänyt itsensä sen ajatuksen ääreltä, että itseasiassa tämä nettiseurakuntahan on ihan mukava keksintö. Pidetään pienen tiimin kesken kokouksia, joita muut katselevat kodeissa. Toivottavasti muistavat uhrata, verkkomaksuna. 

Kun saliin taas joskus kokoontuu se tuttu seurakuntaväki – nykykielellä liveyleisö – dynamiikka muuttuu. On aivan eri asia tehdä tv-lähetysmäistä jumalanpalvelusta kuin kokoontua ja elää sunnuntaiaamupäivä yhdessä isolla joukolla. 

Syksyn kiinnostavinta seurattavaa tulee olemaan se, minkälaisiksi hybridikokouksiksi verkon kokoukset muodostuvat seurakuntalaisten alkaessa hiljalleen löytää jälleen tiensä 

saleihin. 

Näillä tietoa yli 70-vuotiaiden suositus kotiin jäämisestä jatkuu toistaiseksi. Tämä merkitsee yllättävän monissa keskikokoisissakin seurakunnissa sitä, että kokoontuva porukka jää ilman minkäänlaisia ongelmia alle 50 henkilön vahvuiseksi. On myös paikkakuntia, joissa kokoontumisia ei kannata edes yrittää aloittaa – alle seitsemänkymppisiä on vain muutamia. 

Kesä ja alkava syksy tarjoavat monilla paikoilla aikakonekokemuksen. Päästään kokeilemaan, minkälaista seurakunnan elämä on, kun nykyiset seniorit ovatkin poissa. Asetelma saattaa monista nuoremmista tuntua kutkuttavalta mahdollisuudelta. 

Tilanteessa vaaditaan seurakunnan johtajilta viisautta. Voi olla, että korona-aika onkin todella tarjoamassa digiloikan lisäksi sukupolviloikan, mutta tilanteen poikkeuksellisuus riskeineen on silti tiedostettava. 

Korona-aikaan sisältyy jo nyt yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja pois rajatuksi tulemisen tunnetta. Tällaiset tuntemukset eivät saa seurakunnassa päästä valloilleen. 

Kysymys lienee silti joka tapauksessa suuremmasta muutoksesta kuin horjahdellen otetusta digiloikasta. Olisi myös enemmän kuin toivottavaa, että senioritkin näkisivät poikkeusajan annettuna mahdollisuutena toteuttaa muutoksia ja vastuunsiirtoja, jotka ovat tähän saakka jääneet odottamaan sopivampaa aikaa. 

Anssi Tiittanen

Kirjoittaja on Aikamedian lehtien toimittaja, joka sairasti koronataudin huhtikuussa.