Kohtalokkaat johtajat

Ennen kuin seuraava RV ilmestyy, Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat ohi. Niiden lopputulos ei tosin ratkea ihan heti, vaan sikäläisen järjestelmän takia ratkaisua saadaan odottaa tammikuulle asti. Mutta kuten Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola kirjoitti Helsingin Sanomissa (20.10.), saatamme näinä päivinä elää yhden aikakauden loppua, ja edessä voi olla isompi käänne, jollaista ei koeta edes joka vuosikymmenellä. Mitä tällainen käänne voisi pitää sisällään?

Mediasta on voinut jo pidempään lukea, että Yhdysvalloissa Trumpin valtakausi on sekä jakanut kansaa että ollut liberaalien arvojen kannattajille hyvin turhauttavaa aikaa. Niinpä jos nyt tapahtuu kapulanvaihto demokraattien hyväksi, se saattaa viedä monissa asioissa arvoilmaston toiseen äärilaitaan niin nopeasti, että Raamatun varassa suunnistavaa voi alkaa puistattaa.

Yhdysvallat ei toki yksinään ratkaise maailman suurta suuntaa. Ison käänteen tekijöihin voi lukea yhä selvemmin Kiinan. Sinne on saatu teknologian avulla nopeasti aikaan kommunistinen järjestys, ja mitä maailmanvalloitushaluun tulee, suunta on selvä. Kiina valtaa alaa Afrikassa ja rakentaa aina Pohjolaan asti ulottuvaa uutta Silkkitietä. Samalla se äksyilee valtioille ja uhittelee jopa yksilöitä, jotka antavat sen toimista epäedullisen kuvan.

Myös Lähi-idässä tapahtuu kummia. Osa arabimaista on alkanut lähentyä Israelin kanssa. Tämä on vallankumouksellista, koska arabimailla ei ole normaalisti ollut tapana edes tunnustaa Israelia. Olipa välien lämpenemisen syy talous tai politiikka, muutos entiseen on suuri. Yle Areenasta löytyvä dokumentti Arabian taistelevat prinssit kuvastaa alueella meneillään olevaa kulttuurimurrosta. Mielenkiintoisesti asemat lähenevät Jesajan 19. luvun kuvaa valtatien ja sovun avautumisesta Lähi-itään.

Kaikkeen edellä mainittuun liittyy yksi yhteinen tekijä: johtajat. Yhdysvalloissa valitaan johtajaa ja viestimet luovat siitä maksimaalista draamaa. Kiinan maailmanvallan arkkitehtina istuu vaaleilla valittu presidentti. Lähi-idässä vuosisataisista perinnepoteroista kömmitään nyt ulos siksi, että nuoremmat johtajat janoavat uusia tuulia ja ehkä myös välittävät itsestään yhteisönsä perinteitä enemmän.

Entäpä Jumalan valtakunta. Millaista murrosta on meneillään Suomen seurakunnissa ja satavuotiaassa helluntailiikkeessä? Aiheuttavatko siellä parhaillaan draamaa bidenit ja trumpit huutosakkeineen? Onko joku lempeäksi luultu johtaja paljastunutkin omapäiseksi valloittajaksi? Tai nähdäänkö jossakin yhteisössä rohkaisevia merkkejä sitä, miten viholliset ovat alkaneet lähetä toisiaan?

Johtajuus ratkaisee, miten seurakunta voi ja menee eteenpäin. Ylipäätään johtajuus ratkaisee niin monissa tilanteissa, ettei ole ihme, miksi Jumala haluaa meidän siunaavan johtajia. Osa ihmisistä on tarkoitettu johtamaan, mutta ei jäämään siinä yksin. Olisiko tässä muutoksen paikka niin, että alkaisimme kantaa useammin johtajiamme rukouksin?

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Aikamedian toimituspäällikkö.