Kivusta huolimatta

”Me seurataan täällä somessa toisten elämää, kuvia, reissuja... mutta ei me tiedetä, mitä he käyvät parhaillaan läpi elämässään. Ajatellaan, että kaikilla muilla on kaikki hyvin, ei suruja, murheita, huolia, pelkoja. Itsekin laitan facebookiin ja instaan kauniita kuvia niistä iloisista, hyvistä hetkistä. Toisaalta samalla olen aivan loppu sairastelujeni ja kipujeni kanssa. Se kaikki hyvä ja kaunis ympärilläni auttaa kuitenkin jaksamaan.” 

Tämä Facebook-ystäväni päivitys kiteyttää koskettavalla tavalla ihmiselämän epätäydellisyyden – jota emme aina haluaisi hyväksyä tai ainakaan paljastaa muille. Sosiaalisen median aikakaudella on entistä helpompi joko tietoisesti tai tiedostamatta ylläpitää kiillotettuja kulisseja ja verrata toisten kulisseja omaan todellisuuteen. Tällöin voi kokea, että muiden elämä on täydellisen onnellista mutta itse on epäonnistunut, kun rukouksista ja omista ponnisteluista huolimatta joutuu kamppailemaan esimerkiksi terveyden, talouden tai ihmissuhteiden alueilla. 

On luonnollista, että jokainen ihminen haluaisi olla onnellinen. Uskon, että meissä kaikissa on jonkinlainen alitajuinen kaipaus päästä siihen olotilaan, joka ihmisellä oli ennen syntiinlankeemusta: täydelliseen terveyteen ja rikkumattomaan yhteyteen Jumalan, toisten ihmisten ja luomakunnan kanssa. 

Tätä kaipausta media ja mainosteollisuus hyödyntävät häikäilemättömästi luomalla epärealistisia ihanteita muun muassa ulkonäöstä, parisuhteesta ja elämäntyylistä. Kaipauksen motivoimana yhteiskuntamme on luonut myös sellaisen määritelmän onnellisuudesta, joka on paitsi epärealistinen myös epäraamatullinen. 

Psykologi Arto Pietikäinen on määritellyt onnellisuuden uudelleen. Hän näkee, ettei onnellisuus ole autuas tunnetila vaan elämäntapa, jossa ihminen valitsee kivuistaan huolimatta elää arvojensa mukaisesti. Hän hyväksyy elämään väistämättä kuuluvat kielteiset tunteet ja kokemukset – ja sen sijaan, että käyttäisi kaiken aikansa niistä eroon pääsemiseen, hän omistautuu asioille, jotka kokee tärkeimmiksi. 

Tämä onnellisuuden määritelmä sopii mielestäni hyvin yhteen kristillisen maailmankatsomuksen kanssa. Vaikka Jeesuksen sovituskuolema korjasi Jumalan ja ihmisen välirikon, lopullinen vapautuminen kaikista syntiin langenneen maailman kivuista tapahtuu kuitenkin vasta taivaassa. Siksi kristitynkin elämään kuuluvat vajavaisuus, rukousvastausten odottaminen, kipu ja kärsimys. Tämän hyväksyminen vapauttaa täydellisen elämän tai uskon sankaruuden tavoittelusta. Se myös auttaa kohdistamaan voimavaramme niihin asioihin, jotka koemme arvokkaiksi.

Elämän epätäydellisyyden hyväksyttyämme voimme elää Jeesuksen lupaamaa yltäkylläistä ja merkityksellistä elämää myös kipujen keskellä. Lisäksi läpinäkyvyys omista kamppailuista avaa yhteyttä toisten ihmisten kanssa niin, että pystymme rohkaisemaan lähimmäisiämme ja kantamaan toistemme kuormia. 

Kivusta huolimatta elämä voi olla hyvää ja kaunista. Ja kivusta huolimatta Jumala on aina hyvä, ja hänellä on hyvät suunnitelmat kaikille luoduilleen.


Elina Rautio

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.



40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja