Kitsaus köyhdyttää

Muistan tuon ruskean kapean penkin. Ehkä liiankin suoran, korkean selkänojan ja sen, miten ennen laulua jompikumpi vanhempani sujautti pieneen nyrkkiini kolikon. Kun pussi tuli kohdalle, kolikon sai pudottaa silkkivuoreen. En muista, mietinkö pienenä, miksi raha piti antaa pois, mutta kolehtiin osallistuminen jäi kuvamuistiin. Yksi jumalanpalveluksen ohjelmanumero oli antaminen.

En muista sitäkään, ymmärsinkö antaa Jumalalle mitään ensimmäisistä kesätyötienesteistäni. Sen muistan, että kun opintotuki alkoi juosta, päätin antaa. Olin kuullut viisauden, että pienistä tuloista on helpompi oppia antamaan kuin suurista. Nyt oli hyvä hetki opetella. Niinpä myöhemmin, kun aloin saada oikeaa palkkaa, tavaksi oli jo tullut erottaa yksi osa Herralle ja loput laskuihin ja elämiseen.

En kerro tätä siksi, että pitäisin itseäni uhraamisen mallioppilaana, mutta Jumalalle antaminen omista tuloista on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä. Asiaa on vaikea käsittää maailmassa, jossa ajatellaan, että itse tienattu kuuluu itselle. Ja että on typeryyttä antaa rahaa hyväuskoisesti jonnekin, jossa se käytetään eri tavalla kuin itse sen käyttäisi.

Totta onkin, että Jumalalle antava ei voi ajatella kuin sijoittaja. Pörssisijoittaja voi saada voittoja (tai hävitä), mutta Jumalalta saadaan siunaus, jonka rinnalla kaikki maailman rahat kalpenevat.

Siunaus näkyy monella tavalla. Yksi on suhde rahaan. Jos tulojaan katsoo täysomistajana, antamista pitää punnita mielessään joka kerta, ja todennäköisesti ehkä vain joka toinen kerta järkiperusteet riittävät antamiseen. Kuvaan kuuluu myös pallotella kohteen arvoa, kuten seurakuntaa, jossa moni asia voisi olla paremmin, – mikä näkyy antamisen kitsautena. Tapa antaa määräosa Jumalalle vapauttaa tällaisesta tuomaroinnista.

Jumalalle annettu ei tuota automaattisesti numeraalista voittoa, mutta antaminen avaa oven paljon laaja-alaisempaan hyvään. Se tuo usein rauhan ja tyytyväisyyden, että sai toimia kuten Jumala toivoo. Myös omissa asioissa voi nojata täydemmin Jumalan lupaamaan huolenpitoon – usein vain nähdäkseen monia pieniä siunauksia: sohva löytyy laadukkaampana ja halvemmalla, pakastimen ruoka ei tunnu vähenevän käyttämällä, koko perhe varjeltuu vatsatautiepidemialta.

Siunaus tulee monissa muodoissa ja paljon rahaa laaja-alaisempana. Se kattaa koko elämän ja lepää Jumalaan nojautuvan ihmisen yllä silloinkin, kun olosuhteet puristavat joka ilmansuunnalta. Noinakin aikoina elämänsä voi kääriä Filippiläiskirjeen (4:6–7) sanoihin: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Aikamedian toimituspäällikkö.