Kesäkolumni

Suomalaisten valitusherkkyys tuli tänä vuonna esille tavallista aikaisemmin, kun yleensä ärtymyksen huippu on saavutettu vasta juhannuksen tienoilla. Syy valitustulvalle oli niinkin kummallinen kuin hyvä sää.

Luit aivan oikein: suomalaiset, ainakaan kaikki, eivät pitäneet siitä, että toukokuussa oli lämmintä ja paistoi aurinko. Se olikin todella kurjaa. Kesäsäähän saapui aivan liian aikaisin! Taivaan Isä ei ollut tainnut ymmärtää, että minun lomani on vasta heinäkuussa. Kahvipöytäkeskusteluissa oltiin varmoja, että siinä se kesä sitten meni. Ei kai Herra anna lapsilleen makeaa mahan täydeltä, vaan hänellä on vain tietty määrä poutapilviä ja auringonsäteitä varastossa, ja nyt loput niistä lähetettäisiin Ruotsiin. Äkkiä varaamaan risteilyä!

Paljon muitakin huolenaiheita kesään liittyy, jos lehtien otsikoita on uskominen. Olen itse palaamassa lomalta tämän kolumnin ilmestyessä, ja voin jo nyt ennustaa, että lomalla olen ainakin palanut pahasti auringossa, sairastunut punkinpuremasta ja lihonut vähintään muutaman kilon. Parisuhteenikin varmaan natisee liitoksissaan, sillä mikä voisi olla vaarallisempaa rakkaudelle kuin se, että yhtäkkiä joutuukin viettämään liikaa laatuaikaa sen tärkeimmän ihmisen kanssa.

Lapsista ja kesästä nyt ei kannata puhuakaan: keskimääräisen piltin mielestä kesä on kurjinta aikaa vuodessa, ja siksi hän heittäytyy erityisen hankalaksi eikä taltu edes käteen tökätyllä jäätelöpuikolla. Ai eikö?

Perheen ruokahuolto ottaa voimille: on niin raskasta huudella järvessä tuntikaupalla ilakoineita lapsia syömään tuoreita herneitä ja mansikoita ja tökätä taas se puikko käteen jälkiruoaksi.

Vähemmästäkin alkaa jo kaivata marraskuuta ja makaronilaatikkoa.

Seurakunnille kesä on tunnustetusti haastavaa aikaa. Äkkiä joka puolella on ihmisiä, ja heille voisi kertoa evankeliumia. Kyllä se onkin aikamoinen haaste!

Puhumattakaan siitä, että ihmiset eivät käy kokouksissa. Mitenkään seurakuntien kesäisiä taloudellisia ongelmia vähättelemättä pitäisi olla tyytyväinen, että ihmiset ovat kesäisin muuallakin kuin kirkonpenkkiä kuluttamassa. Sanoisin jopa, että mökeillä, kesäkaduilla ja tapahtumissa on meidän sarkamme. Eikö lämmössä (ainakin jos sitä saadaan meidän mielestämme juuri oikeaan aikaan) ole paljon helpompaa kertoa armon auringosta kuin talvipakkasessa?

Tällaisia mietin loman kynnyksellä. Mutta mitä tehdä, jos ei millään keksi hyvää lopetusta kesäkolumniinsa lomaa edeltävänä iltana? Ei auta muu kuin toivottaa kaikille oikein hyvää loppukesää. Paistakoon aurinko meille vielä pitkään – vaikka läpi talven, jos Taivaan Isä niin tahtoo!