Keskiviikko 23. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Aatto, Aatu, Aadolf, Adolf

Kadotettu helvetti

Muinoin puheissa kenties herkuteltiin helvetillä kuvitellen, että ihmiset saadaan peloteltua palavasta rakennuksesta Kristuksen syliin. Nyt äärimmilleen viety uudempi teologia pyrkii vakuuttamaan meitä siitä, että iankaikkinen rangaistuksen tuli on lähinnä värikäs vertauskuva, savua ilman tulta.

Asiassa tasapainoa hakiessa voidaan menneisyyden hengellisten väärinkäytösten pelossa ajautua ojasta allikkoon eli avovetiseen lammikkoon keidassuolla. Tämä on tietysti yksinkertaistus ääripäistä, joiden väliin jää paljon sävyjä.

 

Kiistatonta kuitenkin on, että Herra Jeesus itse puhui iankaikkisen tulen rangaistuksesta. Aihe siis on lähtöisin kaikkein puhtaimmilta ja rakastavimmilta huulilta.

Jos helvetissä on kyse vain vertauskuvasta, mistä se on vertauskuva? Tuskin ainakaan persoonallisen tietoisuuden sammumisesta. Pikemminkin jostakin yhtä kauheasta kuin ikuisesta tulesta. Mahtaako vertauskuvallistaminen siis ratkaista paljoakaan? Lisäksi vaikka Jeesus säännönmukaisesti selitti vertaukset opetuslapsille, tätä vertausta – jos se edes on vertaus – hän ei selittänyt eikä selitellyt.

Jeesus ei myöskään selitellyt jännitettä Jumalan rakkauden ja ikuisen kadotustuomion välillä. Jumalan rakkaus ilmestyi siinä, että hän lähetti Poikansa, ettei kukaan häneen uskova joutuisi kadotukseen. Jumalan rakkaus ei ole sentimentaalisesta heikkoudesta johtuvaa kykenemättömyyttä panna toimeen iankaikkista rangaistusta synneistä.

 

Miksi siis saarnoissa harvemmin enää kuulee helvetistä? Väärinkäytösten ja kielteisten tunteiden herättämisen pelon ohella syy saattaa liittyä laajemmin jumala- ja ihmiskuvan muutokseen.

Professori emerita Päivikki Antola kertoi (HS 14.4.2006) tutkineensa kirkollisia messusaarnoja, joista lähes puuttuivat käsitteet helvetti, synti, sovitus, parannus ja pelastus. Saarnoissa lähinnä pahoiteltiin ihmisen huonoutta ja puutteellisuutta.

Lempeästi suostutteleva saarna, joka pyrkii välttämään kielteisten tuntemusten herättämistä, muistuttaa viestinnällisesti enemmän esitelmää kuin saarnaa. Sellainen vahvistaa kuulijan maailmankuvaa sen sijaan, että haastaisi tai muuttaisi sitä.

 

Ehkä menneiden aikojen virheistä voidaan oppia se, että helvetistä ei koskaan tulisi saarnata irrallaan Jeesuksen ristinkuolemasta ja sen merkityksestä. Helvetti ei ole lastenkasvatuksen metodi. Kristillistä etiikkaa ei tule perustella helvetin pelolla, vaan rakkaudella Jumalaa kohtaan.

Jonkun mielestä hyvä uutinen kärsii huonosta uutisesta. Toisaalta hämärtyykö hyvä uutinen Jeesuksesta, jos käsitys huonosta uutisesta, synnistä ja tuomiosta, hämärtyy? Silloin on houkutus nähdä vikaa tuomiossa, jotta ei tarvitsisi tunnustaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa Pelastajaa.

Augustinus kirjoitti Tunnustuksia-teoksessaan: ”Syntini oli sitäkin vaikeammin parannettavissa, koska en pitänyt itseäni syntisenä. Ja väärämielisyyteni oli kauhea, kun mieluummin tahdoin, että Sinä, kaikkivaltias Jumala, taipuisit minun edessäni minun turmiokseni, kuin että Sinä saisit taivutetuksi minut pelastukseesi.”

 

Jeesus ei evankeliumia julistaessaan vältellyt tai anteeksipyydellyt helvettiä. Ei meidänkään tarvitse.

 

Pasi Turunen

 

Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.



UUTISET