Olen aina tykännyt ruoanlaitosta. Kun kaksi tytärtämme
kasvoivat kävelyikään, innostuin myös leipomisesta. Pipareita, pullaa
ja leipää – iskän ja tyttöjen laatuaikaa. Vuoden alussa hankin
uuden leipäkirjan, josta löytyivät maailman tunnetuimpien
erikoisleipien reseptit. Siellä oli myös kotitekoisen hapatteen ohje, ja
meikäpoika innostui.
Hapatteen tekeminen on yksinkertaista, mutta se vaatii
kärsivällisyyttä. Vesi ja jauho sekoitetaan ja sitten odotellaan. Lisätään jauhoa ja vettä, sekoitetaan ja odotetaan. Kun hapate on
valmis, se voidaan lisätä taikinaan, jossa se leviää, kunnes se
hapattaa koko taikinan. Hapate vaikuttaa hitaammin kuin hiiva, mutta kun
prosessi on valmis, se tuo leivälle upean tuoksun ja maun. Kun
taikina on hapatettu, sitä ei enää saa happamattomaksi. Muutos on
konkreettinen ja pysyvä.
Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa hapatteeseen, joka
leivotaan taikinaan, kunnes se hapattaa koko taikinan (Matt. 13:30,
Luukas 13:20–21). Vertauskuva puhuu niin henkilökohtaisesta kuin
yhteiskunnallisesta muutoksesta. Kun ihminen tulee uskoon, Jumalan valtakunta alkaa vaikuttaa sisältä ulospäin. Se muuttaa asenteet, ajattelumallit ja käytöksen askel kerrallaan. Henkilökohtainen pyhitys muokkaa ihmisen luonnetta enemmän Kristuksen kaltaiseksi – kuin hapate, joka muuttaa taikinan koostumuksen.
Jeesuksen seuraaminen ei kuitenkaan ole vain ihmisen henkilökohtainen, sisäinen asia. Sen on tarkoitus vaikuttaa uskovan kautta häntä ympäröivään yhteiskuntaan. Kristinusko ei ole pelkkä pääsylippu
taivaaseen. Se on kutsu elää Jumalan valtakuntaa todeksi arjen keskellä.
Uskon tulisi näkyä siinä, miten teemme työmme ja miten elämme
yhteiskunnan keskellä. Mitä ikinä teemmekin, teemme sen Jumalan kunniaksi (1. Kor. 10:31).
Historiasta voidaan nähdä, että oikeudenmukaisuus,
lähimmäisenrakkaus, ihmisarvon nostaminen tai sairaaloiden ja koulujen rakentaminen on kristityille luonnollista. Haluamme levittää Jumalan valtakuntaa, hänen ajatteluaan ja
luonteenpiirteitään yhteiskunnan keskellä – kuin hapate, joka leviää koko taikinaan. Kun Jumala siunasi Aabrahamin, hän sanoi: ”Sinussa tulevat
siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3). Tämä kertoo jotakin Jumalan sydämestä. Jumala tahtoo, että koko
maailma tulisi siunatuksi hänen omiensa kautta.
Jumala ei katso ihmiseen, vaan hän haluaa kohdata jokaista
anteeksiantavalla armolla. Hän rakastaa maailmaa niin paljon, että haluaa nähdä sen muuttuvan, kunnes hänen kunniansa täyttää maan niin kuin vedet peittävät meret (Hab. 2:14). Jokaisella
meistä on oma paikkamme Jumalan suuressa suunnitelmassa.
Te olette maailman valo. Niin loistakoon teidän valonne
ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja
ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. Jumalan leipureina
levitämme taivaallista hapatetta (hyviä tekoja, sanoja, rakkautta ja
totuutta) yhteiskunnan keskellä.
Pekka Perho
Kirjoittaja on Hyvä Sanoma ry:n kotimaan evankelioinnin
koordinaattori.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...