Perjantai 19. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Pälvi, Pilvi, Bernhard, Bernt

Jeesus – Juudan leijona vai islamilainen marttyyri?

"Myös Jeesukselle maan ja kansan nimi oli Israel. Rooman keisari Hadrianus muutti Juudan provinssin nimen Palestiinaksi vasta myöhemmin, koska halusi häivyttää alueen juutalaisen historian", Risto Huvila kirjoittaa.
"Myös Jeesukselle maan ja kansan nimi oli Israel. Rooman keisari Hadrianus muutti Juudan provinssin nimen Palestiinaksi vasta myöhemmin, koska halusi häivyttää alueen juutalaisen historian", Risto Huvila kirjoittaa.

Joulun alla nousee toistuvasti esiin enemmän tai vähemmän arvovaltaisia väittämiä, että Jeesus oli palestiinalainen. Niin tänäkin vuonna, kun palestiinalaistaustainen Detroitin yliopiston oikeustieteen apulaisprofessori Amer Zahr twiittasi (7.12.): ”Joulu on palestiinalainen juhla, jolloin juhlitaan Palestiinan miehitystä vastaan taistelleen palestiinalaisen syntymäpäivää. Hyvää palestiinalaista joulua!” 

 

Suomalaiselle kristitylle tämä saattaa kuulostaa vitsiltä, mutta näiden viestien taustalla oleva todellisuus on aivan jotakin muuta. Jouluaattona 2019 palestiinalaisalueita hallitsevan Fatahin keskuskomitean jäsen Tawfiq Tirawi kirjoitti Facebookissa: ”Tämä on siunattu joulu, herramme Jeesuksen Messiaan syntymäpäivä, ensimmäinen palestiinalainen ja ensimmäinen shahid (islamilainen marttyyri).”

 


     "Raamatusta ei löydy sanaa Palestiina."

 

Raamatusta ei löydy sanaa Palestiina, vaan se kertoo Israelista sekä valtiollisena, maantieteellisenä että väestöllisenä yksikkönä. Myös Jeesukselle maan ja kansan nimi oli Israel. Rooman keisari Hadrianus muutti Juudan provinssin nimen Palestiinaksi vasta 135 jKr., koska halusi häivyttää alueen juutalaisen historian. Tuolloin ei ollut vielä tietoa islamista, joka syntyi nykyisen Saudi-Arabian alueella vasta noin vuonna 600 jKr. 

 

Palestiinassa on aina asunut juutalaisia ja arabeja, mutta jälkimmäisiä alettiin kutsua palestiinalaisiksi vasta 1960-luvulla, kun Jasser Arafat aloitti alueen arabi-islamistisen historiankirjoituksen kytkeydyttyään Palestiinan vapautusjärjestö PLO:hon. Tätä ennen Palestiina oli vain maantieteellinen alue ilman poliittista painotusta. 

Betlehemin nykysijainti islamilaisen palestiinalaishallinnon alueella on antanut vahvan tuen Jeesuksen ei-juutalaiselle narratiiville. Tämä vääristynyt historiantulkinta ei ole vain palestiinalaisjohtajien syy. Siihen ovat vaikuttaneet myös monet läntiset kirkot, jotka eivät ole vaivautuneet oikomaan palestiinalaispiispojen poliittisia tulkintoja kristinuskon ja juutalaisuuden historiasta. 

 

Palestiinalainen narratiivi muistuttaa Houston Stewart Chamberlainista, saksalaistuneesta brittikirjailijasta, josta tuli yksi antisemiittisten liikkeiden vaikutusvaltaisimpia teoreetikoita. Kirjassaan Yhdeksännentoista vuosisadan perusteet (1899) hän kiistää toistuvasti Jeesuksen juutalaisuuden: ”Vaikka Jeesus Kristus, kuten on äärimmäisen todennäköistä, ei polveutunut juutalaisesta kansasta, ei –– voi kieltää ––, että tämä suuri ja jumalallinen hahmo oli erottamattomasti sidoksissa tuon kansan historialliseen kehitykseen. –– Todennäköisyys, että Kristus ei ollut juutalainen, ettei hänellä ollut tippaakaan aitoa juutalaista verta suonissaan, on niin suuri, että se vastaa melkein varmuutta.” 

 

Chamberlain, saksalaissäveltäjä Richard Wagnerin tyttären aviomies, oli 1920-luvulla tutustunut Adolf Hitleriin, jota hän piti Saksan suurena lupauksena. Hitlerin innoittamana Chamberlain liittyi natsipuolueeseen, joka puolestaan ylisti hänen kirjaansa puolueen evankeliumiksi. 

Meidän evankeliumimme on sanoma Jeesuksesta, Daavidin pojasta, Israelin kuninkaasta ja Juudan leijonasta, joka tuli, että meillä olisi elämä. Siunattua joulua! 

 

Risto Huvila 

 

Kirjoittaja on Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja ja Holokaustin uhrien muisto ry:n varapuheenjohtaja



UUTISET