Sunnuntai 1. elokuuta.
Nimipäivää viettää Maire, Gerda, Gerd

Israelin unohdetut profetiat 

Kesken aamuisen hiljentymishetkeni sain vahvan sisäisen kehotuksen lukea Luukkaan evankeliumin 24. luvun. Olen aika ajoin tunnistanut Pyhän Hengen hiljaisen mutta hyvin kehottavan äänen, joten tottelin sitä ja ryhdyin lukemaan. 

Luukas kuvailee kahden opetuslapsen kulkua Emmauksen tiellä, kun nämä yhtäkkiä kohtaavat muukalaisen, joka ei ollut kuullut mitään muutamaa päivää aiemmin Jerusalemia kuohuttaneesta tapahtumasta eli Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta. 

Tämä muukalainen, jonka opetuslapset tunnistivat myöhemmin Jeesukseksi, kuunteli aikansa opetuslasten hämmentynyttä raporttia viikonlopun tapahtumista ja ryhtyi sitten torumaan heitä: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa” (Luuk. 24:25–26). 

 

Vaikka opetuslapset olivat viettäneet Jeesuksen kanssa viimeiset kolme vuotta, Mestarin yksityiskohtaiset kuvaukset tulevista tapahtumista eivät olleet juurikaan tallentuneet heidän muistiinsa. Hieman aiemmin Luukas (18:34) paljastaakin opetuslasten oppimiskyvyn kaikessa raadollisuudessaan: Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. 

Tässähän ei oikeastaan ollut mitään uutta. Profeettojen Israelin kansalle antamat ilmoitukset ja varoitukset olivat satoja vuosia menneet suurimmilta osin kuin vesi hanhen selkään, ja seuraukset ovat tunnettuja. Hesekiel 5 ja 6 antavat kansan tottelemattomuudesta ja sen seurauksista järkyttävän kuvauksen, joka toteutui Jeesuksen antaman profetian (Luuk. 21:22–24) mukaisesti vuonna 70 jKr. 

 

Jostakin syystä profetiat ovat aina olleet osalle Jumalan kansaa hankalia ottaa vastaan. Olen vuosikymmenten aikana kuullut useamman julistajan harmittelevan, kun juutalaiset ystävämme eivät näe Jeesusta Jesaja 53:ssa tai muissa Vanhan testamentin messiasprofetioissa. 

Vastaavalla logiikalla olen pitkään ihmetellyt yhdessä monien israelilaisten kanssa, miksi niin monet kristityt johtajat eivät ymmärrä Israelin valtion synnyn ja juutalaisten muuton sinne olevan yksi aikamme suurimpia profeetallisia täyttymyksiä. Vielä enemmän se mietityttää, kun lukee Jumalan kytkeneen oman pyhyytensä paluuseen (Hes. 28:25–26). 

 

Joitakin vuosia sitten pohdin erään ystäväni kanssa syitä suomalaisten seurakuntien voimattomuuteen, ja yllättäen kuulin vastaavani siihen Psalmin 137:5–6 sanoin: Jerusalem, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima! Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem! 

Ainakin jakeiden kuvaamat seuraukset ovat toteutuneet: seurakunnan voima on dramaattisesti vähentynyt, eikä sen sanoma juurikaan kosketa suomalaisia. Jos tarkastelet suomalaisen kristillisen sionismin ja helluntaiherätyksen historiaa, havaitset, että herätysliikkeemme hiipuminen alkoi samoihin aikoihin 1990-luvulla, kun Jerusalem unohdettiin saarnoista ja opetuksesta. Ilon sijaan siitä on tullut riidan ja kritiikin kohde. 

Mitäs Jeesus kysyikään: noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 

 

Risto Huvila 

 

Kirjoittaja on Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja ja Holokaustin uhrien muisto ry:n varapuheenjohtaja.



UUTISET