Islamin epädemokratia

Turkissa on käyty toistakymmentä vuotta keskustelua demokratiasta, kun islamistipuolue AKP valtaan hivuttauduttuaan alkoi rikkoa kansanvallan ja ihmisoikeuksien periaatteita. Aiemmin samaan syyllistyi sotilasjohto, joka nyky-Turkin aikana on kahmaissut vallan useita kertoja.

Vuonna 2008 maan pääsyyttäjä perustuslakituomioistuimessa vielä vaati hallitsevan AKP:n kieltämistä. Syyttäjän näkemyksen mukaan puolue sekoittaa uskonnon ja politiikan maan ensimmäisen presidentin Kemal Atatürkin perinnön vastaisesti. Atatürk oli vahvan sekulaarin tasavallan puolustaja. Nyt nuo syyttäjän pelot ovat osoittautuneet Turkissa aiheellisiksi, kun pääministeri Recep Tayyip Erdogan ajaa heinäkuiseen vallankaappausyritykseen vedoten maata kohti islamilaista ”demokratiaa” ja kenties pian sharia-tyyppisiä tiukkoja islamin lakeja.

Turkin rauhattomuudet heijastavat laajemmin Lähi-idän poliittisuskonnollista ilmapiiriä. Kun islam-enemmistöisissä maissa on pyritty avautumaan kansanvallalle, se on merkinnyt yleensä ääriliikkeitten valtaannousua. Lähi-idässä ei Israelia lukuun ottamatta ole kyetty luomaan edustuksellisia demokratioita. Alueen muslimien ajattelussa kansanvalta linkittyy historialliseen imperialismiin, joka on saanut heidät karsastamaan lännen vapauden arvoja.

Muslimivaltioita hallitsevat usein sekä ankara islam että yksinvaltiaat. Koraanissa on joitakin periaatteita, jotka tukisivat demokratian rakentamista. Islam on kuitenkin rakentunut profeetta Muhammedin opetuksiin sekä hänen omavaltaiseen ja väkivaltaiseen hallintotapaansa.

Lakia tulkitsevat hengelliset johtajat, imaamit, vaativat ankaraa oikeaoppisuutta kaikilla elämänalueilla, niin sosiaalisessa kanssakäymisessä, taloudenpidossa ja oikeuskäytännössä kuin uskonnonharjoituksessa. Islam ei ole vain uskonto, vaan se nähdään kaiken kattavana elämäntapana.

Vuonna 2007 murhattu Pakistanin entinen pääministeri (ja muslimi) Benazir Bhutto totesi aikoinaan, että muslimimaailman ongelmana on se, että kansalaiset haluavat demokratiaa, mutta pomot eivät. Itsevaltaiset johtajat vetoavat islamin lakeihin, koska se hyödyttää heitä, mutta ei hallittavia.

Ääri-islamin asiantuntija, Jerusalemin heprealaisen yliopiston emeritusprofessori Raphael Israeli totesi arabikevään vallankumousten alkuvaiheissa vuonna 2012 haastattelussani, ettei islamin maailma tunne länsityylistä demokratiaa. Israelilaistutkija huomautti sarkastisesti, että islamin demokratia on verrattavissa sokeaan mieheen, joka etsii pimeästä huoneesta mustaa kissaa, jota ei ole olemassakaan.

Kun arabiväki on vapaissa vaaleissa äänestänyt valtaan islamistit, se on merkinnyt tavalliselle kansalle lisää kärsimyksiä, vapauden rajoitusta ja uskontolain taakkaa. Yhteiskunta on myös ajautunut kaaokseen, kuten Irakissa tai Syyrian sisällissodassa, miljoonine pakolaisineen.

Israel on Lähi-idän ainoa demokratia, joka naapurimaissa kuitenkin koetaan suurena vihollisena. Tältä pohjalta alueen epädemokratioissa sisäiset, monisyiset ongelmat käännetään ensiksi juutalaisten ja sitten kristillisen lännen syyksi.


Heikki Kangas

Kirjoittaja on erikoistoimittaja, joka on asunut Israelissa vuodesta 1990 lähtien.