Hämminkiä ja hurmosta

”Kaatuminen. Itku. Rukous silmät suljettuina, kädet taivasta kohti, kummallisia, vieraita sanoja toistaen, joskus kuiskaten, välillä ääntä korottaen. Ulkopuolisesta usein pelottavaa ja hankalaa katsella: ihminen vieraan voiman valtaamana. Itsestä vain kaunista ja intiimiä, läheisyyttä tutun kanssa.

Läheinen hetki miehen ja naisen välillä. Rakkauden kieltä, hellyyttä ja hyväilyä. Kaksi ihmistä tuntemattomien voimien heiteltävinä. Ulkopuolisesta jopa epämiellyttävää ja rumaa. Osallisesta kaunista ja intiimiä. Läheisyyttä rakkaan kanssa.

Rajaton Jumala tulee lähelle, ylle, sisälle. Kosketus tuntuu. Läsnäolon tietää. Rajallinen täyttyy ääriään myöten; läheisyys pulppuaa yli rakkauden kielellä. Jumalan todellisuus valtaa osallisen. Jumala on läsnä Henkensä kautta. Kristus on, tässä.

Mullistavassa hetkessä Jumala ilmaisee itsensä ihmiselle. Kaikkivaltiaan kosketus on enemmän kuin kokemus. Se on syvää läheisyyttä rakkaan kanssa. Rauhaa ja lepoa vahvoilla käsivarsilla.”


Mutta yksi kuvaus Pyhän Hengen täyteydestä ei tee oikeutta hänen työlleen. Se on vain yksi kuvaus. Hengen työ on moni-ilmeistä, yksilöllistä. Ei liukuhihnatuotantoa. Hän koskettaa hiljaa tai myrskyn lailla, kuten tuttu laulu sanoo. Ja siltä väliltä.

Jumalan Hengen työ on kaunista ja rumaa yhtä aikaa. Eri ihmiset kokevat saman tilanteen hyvin eri tavalla – riippuen siitä, onko osallinen vai katsoja. Läsnä ovat hämminki ja hurmos. Pyhän Hengen työ jakaa väkeä, vaikka hän onkin rauhan Henki.

Raamatun mukaan uusi viini ei meinaa sopia vanhoihin leileihin. Jännää on, että taivaasta annetaan nimenomaan uutta. Ja kovia, vanhoja mutta rakkaita leilejä meillä uskovilla ja seurakunnilla kyllä piisaa. Eli kun Jumala täyttää, taitaa olla edessä kohtalainen pauke ja pärske. Mutta ei se ole viinin vika.

”Sielullista!” huutaa jo joku. Mutta uskovan elämässä kaikessa on läsnä sielullisuus, ja toivottavasti myös hengellisyys. Jumala ei halveksi sielullisuuttamme. Hänhän meidät ihmisiksi, eläviksi sieluiksi, loi.

Kun ihminen kokee Pyhän, se on ensisijaisesti hengellinen kokemus, mutta myös sielullinen ja usein jopa ruumiillinen. Onhan ihminen kokonaisuus. Siksi mahdollista sielullisuutta on turha pelätä. Sitä ei saa kitkettyä pois ikinä mistään hengellisestä toiminnastamme.

Mutta emmehän pyrikään ihmistekoiseen vaan jumalalliseen.

Entä jos ei koe mitään? Onko Hengen täyteys kielineen ainoa portti Pyhän Hengen maailmaan? Ilman sitä olet tuomittu kakkosluokan hellariksi?

Ei kai sentään. Pyhään Henkeen voi tutustua elämänsä arjessa muutenkin kuin vain kastekokemuksen kautta; hänhän on meissä. Hän vaikuttaa Sanansa kautta. Hän on läsnä yhteydessämme. Ei ole kyse mitan täyttämisestä vaan elämästä ja kasvusta Jumalan ja toisten ihmisten yhteydessä. Paras mittari on muuttunut elämä.

Jumalan ikävä on hyvä asia. Uskalla anoa. Kuten turkulainen ystäväni ja rakastettu julistaja Niilo Mäenpää kajauttaa niin että peräpenkki tärähtää: ”Törpöt ylöspäin!” Nyt on oikea aika.


Ari Vehosmaa

Kirjoittaja on turkulaisten Uusipesula- ja Turun Kotikirkko -seurakuntien pastori.