Ettei kukaan luopuisi 

Vuosia sitten sain lahjaksi venäjänkielisen kalenterin, jonka kannessa oli venäläisten pastorien kuvia. Kaikki kuvatut olivat palvelleet aikoinaan Neuvostoliiton maanalaisen seurakunnan pastoreina. Kuvien alla oli numeroita, ja kysyin kalenterin antajalta, mitä ne merkitsivät. Ne tarkoittivat vuosimäärää, jonka kyseinen pastori oli viettänyt vankileirillä uskonsa tähden. 

 

Kalenteri on jäänyt pysyvästi mieleen. Paimenten uskosta maksama hinta oli kova. Söin kerran venäläispastorin kanssa, joka oli ollut kuusi vuotta pakkotyöleirillä. Tein tuolloin nuorisotyötä ja olin törmännyt usein kysymykseen, miten usko siirtyy tai jää siirtymättä sukupolvelta toiselle. Siksi halusin kysyä, miten hänen lapsensa suhtautui uskoon, kun isä vietiin uskonsa tähden vuosiksi pois heidän luotaan. Mies katsoi minua ja sanoi: ”Tiedätkö, minun poikani on uskova mies. Hän kertoi minulle kerran, että kun sinä, isä, olit vankileirillä, minä ajattelin: ’Jos Jeesus on niin merkittävä, että isä on valmis menemään vankilaan hänen tähtensä, minäkin haluan oppia tuntemaan hänet.’” 

 

En usko, että kristittyihin kohdistuva ulkoinen paine tulee koskaan hävittämään uskoa maastamme. Mutta sisäinen luopumus ja todellisen uskon ja vakaumuksen puute voi tehdä sen. Nykyään kuulee aika vähän luopumuksen vaarasta tai tarpeesta pysyä Jumalan sanassa ja Raamatun opetuksissa – maksoi mitä maksoi. Uudessa testamentissa apostolien huolena näyttää kuitenkin olleen, etteivät uskovat jättäisi uskoa ja luopuisi Herrasta. Paavali opetti vastakääntyneille heti, että nämä joutuisivat ahdinkoon uskonsa tähden. Hänen huolensa oli, etteivät he vain olisi luopuneet uskosta sen tähden, ja riemuitsi, kun sai kuulla heidän pysyneen uskossa (1. Tess. 3:4–). 

 

Kristillisessä uskossa on paljon nykyään epäsuosittuja asioita. Me uskomme esimerkiksi, että Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan yhteyteen, ja jos ihminen kuolee turvautumatta Jeesukseen omana Vapahtajanaan, hän joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Uskomme, että Jeesus on tulossa takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Maailma ei usko mitään näistä. 

Kristittyinä meillä on kiusaus muokata uskostamme maailmalle helpommin sopivampaa. Kristityt ovat kuitenkin aina vastavirtaan kulkijoita. Meillä on erilainen usko, erilainen Herra ja erilainen matkaopas, Raamattu. Puhumattakaan erilaisesta Hengestä. 

Uskon, että meidän on jälleen aika olla yksinkertaisesti ja rohkeasti kristittyjä, Jeesukseen ja hänen sanaansa sitoutuneita. On aika lakata pyöristelemästä tai pyytelemästä anteeksi Raamatun opetuksia. Sen, joka ei häpeä Jeesusta ja hänen sanojaan nyt, ei tarvitse hävetä myöskään, kun Herra tulee kunniassaan. 

 

Suomessa ei ole vielä niin vaikeaa olla uskovainen kuin vaikkapa Neuvostoliitossa aikoinaan oli. Tunnen ihmisiä, joita on kiusattu ja pilkattu uskonsa tähden, tai jotka ovat menettäneet työpaikkansa tai virkansa. Mutta en tiedä ketään suomalaista pastoria, joka olisi istunut vankilassa uskonsa tähden. 

Nyt on hyvä aika harjoitella mahdollisia tulevia ahdinkoja varten. Pelkoon ei ole syytä. Edessä voi olla koettelemuksia, ”Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta” (2. Tess. 3:3). 

 

 

Leif Nummela 

Kirjoittaja on Uusi Tie -lehden päätoimittaja. 




40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja