Eteenpäin ja taakse

Vuoden 2004 tienoilla tein kauaskantoisen löydön. Hyllytin tuotteita silloisen työpaikkani Halpahallin kirjaosastolla, kun käsiin osui jotain mielenkiintoista. Kyseessä oli teos nimeltä 21 kirkkoisää. 

Ahmin kirjan kiljuvaan hengelliseen nälkään. Peter Halldorfin kirjasta luin, miten elävän uskon soihtua on kannettu halki vuosisatojen. Suosittelin teosta kaverilleni. Lukemastaan vaikuttuneena hän lahjoitti opuksen silloiselle pastorillemme Jarmo Makkoselle. Kuulin paimenemme innostuneen lukemastaan kovasti. 

Halldorf marssitti esiin hengellisiä esikuvia. Näiden elämässä vahva rukouselämä ja teologinen tarkkasilmäisyys yhdistyivät. Athanasius Aleksandrialainen (k. 373) puolusti oppia Jeesuksen jumaluudesta antikristillistä areiolaisuutta vastaan. Harhaoppia esiintyy yhä Jehovan todistajilla. Athanasios itse ammensi ystäviltään, erämaan hiljaisuudessa rukoukseen vihkiytyneiltä ohjaajilta, kuten Antoniokselta (k. 356). Oppia Kristuksesta ei voitu puolustaa ilman aitoa hengellistä elämää. 

Kun vuonna 2007 menin täydentämään nuorisotyön työkalupakkiani IK-opistoon, olivat Halldorfin opit isona apuna. Yksi lause kiteytti tärkeimmän: ”Dogma ja mystiikka kuuluvat yhteen.” Teologian opiskelu ei ole vain tiedon kartuttamista. Uskontotuuksien rationaalinen järjestäminen eli ”dogma” tarvitsee rinnalleen henkilökohtaisen hengellisen elämän harjoittamisen eli ”mystiikan”. 

Teologi tarvitsee jumalasuhteen hoitamista, rukousta ja Pyhän Hengen läsnäoloa. Toisaalta ymmärsin, ettei virkeä hengellisyys poista teologisten työkalujen tarvetta. 

Myöhemmin tapasin Halldorfin Linköpingin seudulla hänen Bjärka Säbyn linnaan perustamassaan yhteiskristillisessä yhteisössä. Hän välitti terveiset Suomen helluntailaisille. Mies aloitti puhumalla varhaisesta hengellisestä isähahmostaan Veikko Mannisesta, joka oli vieraillut paikassa muutamaan otteeseen. 

”Mannisen rukouselämä, rakkaus Jumalan sanaan ja avoin suhtautuminen eri perinteistä tulevia Jumalan omia kohtaan merkkasi minulle paljon ollessani nuori pastori”, sanoi Halldorf. 

Poikkesin taas keväällä Ruotsissa muutaman työtoverin kera. Vierailimme eri helluntaiseurakunnissa, myös Bjärka Säbyssä. Palasimme hengellisesti virvoittuneina. Seurakuntien rohkeat uudistukset inspiroivat. Keskustelussa Peterin kanssa inspiroi edelleen luottamus kristinuskon juuriin eli traditioon. Alussa mainitsemani kaveri, nykyinen kollegani, kiteytti asian näin: ”Halldorfilla on kyky herättää jano syvempään Jumalan tuntemiseen, samaan, josta menneet pyhät ammensivat.” 

Uskon, ettei tie eteenpäin löydy perinteisten uskonkäsitysten purkamisesta, kuten joissain kirkoissa ehkä luullaan. Toki liikkeemme historia opettaa, että se, mikä ei palvele hengellistä elämää, eli kuollut traditio, tulee hylätä. 

Haastan meitä etsimään hengellisyyttä, jossa tuoreus tulee Hengen ikiaikaisten virtojen esiin kaivamisesta. Jos tämä tarkoittaa traditionaalisuutta, pitäisi työssä näkyä merkit Hengen läsnäolosta. Tällaisia merkkejä ovat tuoreus ja jano Jumalan puoleen. 

Jake Lindqvist 

Kirjoittaja on Tampereen helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja nuorisotyön johtaja.