Eri aika, samat aikeet

Yksi toimittajan työn parhaista puolista on päästä tilanteisiin, joissa tehtävänä on vain vakoilla. Kun tullaan vaikkapa tapahtumaan, mennään virran mukana, ongitaan tietoa ja tehdään havaintoja seikoista, joita kukaan ei sano mutta jotka ovat siellä.

Joskus täysin erilaisissa tilanteissa käyminen saa näkemään asioita, joita ei ehkä muuten huomaisi. Jopa jokin tuttu kuvio voi alkaa näyttäytyä uudessa valossa.

Näin kävi itselleni vastikään. Osallistuin lyhyen ajan sisällä kahteen erilaiseen tapahtumaan. Toisessa kokoontui pääosin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan muslimitaustaisia kristittyjä, jotka olivat tulleet oppimaan, miten he voisivat kertoa evankeliumia omissa maissaan median kautta. Toinen tapahtuma oli Seinäjoen Syyspäivät Suomen helluntaiseurakuntien työntekijöille ja vastuunkantajille.

Tilanteisiin ja niiden yleisöön liittyi paljon eroja, mutta loppujen lopuksi tapahtumien alla liplatti yhteinen pohjavirta: molempiin osallistui ihmisiä, jotka tänä aikana omilla paikoillaan uskoivat, että evankeliumi toimii, ja olivat valmiita laittamaan kortensa kekoon asian välittämiseksi eteenpäin.

Kulttuurieroista huolimatta molemmissa paikoissa vallitsi yhteinen mieliala – vaikka toinen porukka karrikoidusti mietti sitä, löytyykö viidensadan kilometrin säteeltä muita kristittyjä, ja toinen joukko sitä, kuka sammuttaa valot, kun herätyskristillisyys näyttää kutistuvan yhä pienemmän joukon asiaksi.

Se, mitä ymmärsin, oli tämä: toiset ovat kristinuskoon nähden uunin lämmittämisen alussa, toiset jälkiuuniajassa. Kumpikaan ei ole toistaan tärkeämpi, urheampi tai yli-ihmisempi. Molemmilla on yhtä tärkeä tehtävä maailmassa ja paikka täytettävänä. Ja molemmilla on näky. Toivottavasti. Ja jos sellainen on, sitten kenelläkään ei ole mitään hätää, sillä Jumala on uskollinen. Hän on asettanut ihmisiä juuri tähän aikaan, eri maihin ja kaupunkeihin. Hän ei halua, että juuri sinä olisit juuri nyt missään muualla ollaksesi tärkeämpi kuin juuri nyt olet.

On mielenkiintoista huomata, miten eri maissa, jopa Euroopan sisällä, kello raksuttaa eri hengellistä aikaa. Jossakin kommunismin jäljiltä vasta kysytään, kuka Jeesus on, kun toisaalla, kuten Suomessa, kerätään rippeitä siitä kristillisen kulttuurin ajasta, jonka Jeesuksen tuntevat vaikuttivat ja loivat aikoinaan tänne.

Ja nyt tullaankin tärkeään juttuun. Nimittäin vaikutti siltä, että Seinäjoen Syyspäivillä ei kokoontunut rippeiden kerääjiä vaan ihmisiä, jotka vilpittömästi halusivat välittää nyky-Suomeen sen, että Jeesus elää ja toimii. Kun tämä toteutuu, yksi teko ja yksi paikka­kunta kerrallaan, yhtäkkiä voimme huomata elävämme pitkälti sitä samaa aikaa kuin päiväntasaajan tuntumassa, jossa kristinuskon ydin esitellään ihmisille ensimmäistä kertaa.

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on RV:n toimittaja ja Hyvä Sanoma -lehden toimituspäällikkö.