Elämän putsaustalkoot

Taas meni uudenvuodenaatto ja länsimaalaisilla ihmisolennoilla oli aikaa istua sohvalle pohtimaan, mitä uutta ja jännää sitä tuleva­na vuonna tekisi.

 

Some pursuaa muistutuksia siitä, miten nyt on aika unelmoida ja toteuttaa unelmia rohkeasti. Itseäni on alkanut rasittaa tämä kohta velvollisuudelta tuntuva unelmoiminen ja onnellisuuden et­siminen, ja ensin päätinkin, etten lupaisi mitään. Tuumasin, etten aio pitää edes mitään ”Vuosi 2018 pähkinänkuoressa” -muisteloita tai hahmotella mielessäni, mitä elämässä laittaisi järjestykseen.

 

No, vannomatta paras tälläkin kertaa, koska toisin kävi.

 

Niin siis minäkin istuuduin joulun välipäivinä sohvalle pohtimaan elämää ja tulevaa vuotta. Aloin valmistella uudenvuoden saarnaa seurakunnalle Efesolaiskirjeen sota-asusta ja lueskelin helluntai­teologi Gordon Feen God’s Empowering Presence -tiiliskivikirjaa.

 

Silmiin pisti Feen kreikan kielioppihuomioiden lopulla mainittu terävä havainto. Nimittäin 6. luvun sota-asun kuvauksen lopuksi listattu ase summaa, mitä hengellinen sodankäynti on: rukousta Hengessä. Fee muistutti, että oman itsen ympärillä pyörivien ru­kousostoslistojen sijaan kristityn olisi opittava rukoilemaan Hen­gessä eli Jumalan mielen mukaan ja kaikkien pyhien puolesta.

 

Kirjoitin saarnani, pidin sen ja elämä jatkui. Mutta Feen kehotus jäi vaivaamaan.

Se tuli mieleen, kun kävin seu­raavina päivinä iltamyöhään nukkumaan ja horroksessa pidin iltarukoukseni aina siihen saakka, kunnes nukahdin. Se tuli mieleen siinäkin, kun eräänä aamuna keittelin kahvia ja pidin pienet rukoukset: rukoillessa juttelin itsestäni, kiitin pääasiassa, mutta kumminkin. Lopulta vii­meinen niitti oli se, kun kysyin joululoman lopulla itseltäni, olenko pitänyt lupaukseni, jonka tein, kun viimeinen yliopisto-opintojeni kreikankurssi loppui ennen pyhiä ja joka kuuluu näin: lupaan, että luen kreikankielistä Uutta testamenttia joka päivä pitääkseni sekä uskoni että kreikkani hyvissä voimissa. No en ollut. Raamattu vei­kin sitten ajatukset takaisin rukoukseen ja Henkeen.

 

Syitä velttoudelle ei tarvitse etsiä kauan. Ne ovat ne, jotka meitä hyväosaisia ihmisiä nykyään vaivaavat, eli kiire ja sen tuoma väsy­mys. On kiire töihin, on kiire somettaa, kiire harrastuksiin tai kiire vaikka unelmoida. Ja kiire keskittyä omaan itseen. Oli pakko istua taas alas sohvalle ja nöyränä myöntää tosiasiat. Kyllähän sitä on tullut rukoiltua, mutta rukoilu Hengessä on jäänyt vähemmälle. Se kun nimittäin kysyy aikaa, henkistä tilaa ja kuulevia korvia yläker­ran suuntaan.

 

Kuulin viime kesänä erään historian professorin sanovan, että meidän olisi järjestettävä päiväjärjestyksemme rukouksen rytmiin eli niin, että rukous olisi kellomme ja se, jonka ympärille kaikki muu rakennetaan. Tällaisen ”kellon” seuraaminen tietää elämän suursiivousta. Kevätsiivousta. Itsellänikin se alkaa nyt – vaikka minunhan ei pitänyt tämmöisiin touhuihin tänä vuonna sekaantua.

 

 

Sara Saarela

 

Kirjoittaja on kirjailija ja teologian maisteriopiskelija.




40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja